.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jäljestys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jäljestys. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Kaukjärven kierros!

Vappupäivää vietettiin Uunon kanssa koko päivä pellolla tolpalla lampaita "vahtien" eli oltiin Somerolla auttelemassa SPKY paimennuskisoissa, kivaa puuhaa, ihan huippu seurassa!!! :) Uuno teki hyvin töitä, kyllä siihen luottamus vaan on kasvanut hurjasti, ei olisi viime keväänä vielä onnistunut tuollainen duuni noin rennosti ja turhaan mistään tressaamatta!! :) Hurjasti onnea kaikille tutuille, teitte hienoja suorituksia niitä oli ilo seurailla aitiopaikalta!

Eilen töiden jälkeen puuhattiin vähän pihassa ja samalla tokoiltiin, saatiin houkuteltua Sakke häiriöksi tunnariin.... Uuno oli kylläs sitä mieltä ettei siinä ole mitään ihmeellistä jos kapuloiden seassa istuu joku, ihan normi settii!!! ;) Tehtiin myös vähän merkkiä tavarahäiriöillä ja luoksetulon maahanmenoi ja loppuosaa ja kaukojen tekniikka, kaikki oikein pätevästi! Tokojen jälkeen käytiin tuossa kylvetyllä pellolla vähän jäljestämässä, olipas mielenkiintoinen kokemus tuo uusi alusta ja niin hyvä treenata kulmiin kun näkee misssä kävellyt!!! ;) Uunolle tuo uusi pohja ei aiheuttanut mitään ongelmia, vaan samaan tahtiin mentiin kuin nurmella tai metsässä ja esineet myös ilmaistiin hyvin vaikka mukana ei ollut yhtään keppiä vaan kokeilin vähän kaikkee muuta (nahkaa, muovia, pyyhekumia, pahvia jne...). Kulmat meni nyt todella tarkasti ja hyvin, eihän ne vielä mitään täydellisiä ole mutta hyvään suuntaan ollaan menossa!!

Tänään Jaana ja Uuno kävivät juoksemassa Kaukjärvenkierroksella harrasteluokan, matkavauhti 11.4km/h eli hyvää vauhtia menivät!!! :) Antoivat muille myös hieman tasoitusta juoksemalla 300-400m pidemmän matkan kun muut, tekevälle sattuu..... Uuno niin tykkäs kun pääsi juokseen, tiesi heti mitä mennään tekemään kun huomas et pakkasin valjaat ja vetovyön mukaan!! "Lemmikki" Obelix pääsi mukaan maskotiksi ja hoitikin sen hommaan kunnialla läpi jälleen kun keräsi rapsutuksia vaikka kuinka!!! ;)


Ihanaiset!!! :) Kiitos Jaana taas!!! :)

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Vauhdin hurmaa, nenän käyttöä ja vähän muutakin!

Sunnuntaina Taija ja Simo-salama tulivat meille kyläileen, olipas mukavaa nähdä pitkästä aikaa ja vähän hurjastella yhdessä!! Uunolla ja Simolla oli yhteiset treenit eli pääsivät vetämään yhdessä kikkarilla, meno oli vauhdikasta ja niin kivaa!!! Molemmat poijjaat nautti kyllä vetämisestä todella paljon ja hvyin niiden kemiat toimi yhteen eli nyt vaan kuntoa kohottaan syksyä ajatellen!!! :p


Simo vähän ulkoilutti myös Taijaa, voikun molemmat näyttää niin tyytyväisiltä!!! :)

Maanantaina käytiin tokoileen Annakaisan ja Miisan kanssa kartanonpuistossa, Uuno teki vaan vähän palauttavii juttui ja poistettiin tunnariahdistus!!! ;) Tunnarissa todellakin ahdistuksesta ei mitään tietoa vaan teki todella hienosti, nyt täytyy jatkoo monipuolisia tunnari treenei niin sillä päästään varmasti aimo harppaus eteenpäin kohti parempaa mielentilaa!! Uuno juoksi ja juoksi ja siinä samalla tehtiin vaikka mitä kivoi juttui, tuollaiset ne palauttelu treenit pitää ollakkin hauskaa yhdessä tekemistä eikä mitään pilkun viilausta, vaalaamaan ehditään myöhemminkin vaikka kuinka ja paljon!! :)
Tokoilujan jälkeen käytiin lenkkeileen ja vähän jäljestään elonkierrossa ja jäljellä teemana kulmat ja nyt alkaa pelittään eli kyllä tuo esine juttu vaan auttaa niissä!! :)

Eilinen menikin koko päivä töissä eli kotona en varmaan hereillä ollut kun parisen tuntia eilisen päivän aikana! Tänään sitten vietettiin mukavaa vapaapäivää joka aloitettiin Tiian kanssa jälkipellolla. Uuno teki oikein mukavan jäljen ja kulmat nyt todella tarkasti eli eipä niiden kanssa nyt enää mitään kovin suurta murhetta ole!!
Pellolta Vaulammille syömään munkkeja ja lenkkeileen metsään koko porukan kanssa. Iltasella viel käytiin tokoileen kartanonpuistossaj tehtiinkin oikein hyvät treenit! Ruudun motivaatioo, loppua osaa, seuraamisen hidasta, kaukojen tekniikkaa ja tunnarin ahdistuksen purkua, kaikki toimi tosi hyvin eli kyllä meidän treenisuunnitelma koostuu pitkälti siitä asenteesta taas seuraavan pari viikkoa ainakin, tietenkin siellä on myös tekniikka juttui mutta se on monessa liikkeesä jo niin hyvä että pitää etsiä asenteeseen viel yhtä vaihdetta lisää!!
Iltasella oli viel pakko käydä ajaan muutaman kilometrin lenkki kikkarilla kun oli kerrankin vähän viileämpää, kyllä se on vaan niin mukavaa puuhaa!! :)

Huomenna onkin vuorossa paimennuskisat jonne Uunon kanssa suunnataan talkoileen koko päiväksi, on pakattu jo toppahousut kassiin valmiiksi kun huomenna taivaalta saattaa sataa vaikka lunta.... Tälläistähän tää vapun sää on!! =D

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Tokoo, Jälkee, Paimennusta ja ennenkaikkea kikkarointia!! :)

Taas voi aloittaa tekstin samoila sanoilla et ompa aika vierähtänyt äkkiä ja ollut niin kiirettä ettei ole tännekkään mitään ihmeellistä ehtinyt kirjoitella! Kokeillaan nyt hieman muistella mitä melkein kahden viikon aikana on tapahtunut:

Viime viikolla käytiin Jessicaa moikkaamassa Sipoossa ja olipas taas antoisa reissu, katsottiin vähän mitä ollaan saatu Uunon kanssa aikaiseksi fiilis rintamalla ja muutosta oli tullut hyvään suuntaan!! Nyt vaan pitää muistaa katsoa ettei fiilistely mene yli vaan et Uuno pysyy kuulolla ja hyvin ohjailtavissa, tällä hetkellä on kovin kuuliainen vaikka tosiaan vähän sellaista tekemisen meininkiä ollaan kaivettu lisää esiin. Tehtiin pieni kisanomainen settikin jossa tarkkailussa vikana zeta ja se meni todella hyvin, tunnarissa katsottiin vähän focusta kapuloihin ja loppuun vielä pieni temppurata josta Uuno selviytyi hyvin mutta ohjaaja voisi olla hieman rauhallisempi!! :) Kiitos Annakaisa taas reissu seurasta ja Jessicalle hyvistä neuvoista ja ohjeista!!

Viime viikolla käytiin myös nuortenkoirien tokoringin koulutuksessa jossa kouluttaja Sirke, tehtiin hauskoi häiriötreenei joista selviydyttiin aikas kivasti vaikka pieni mokakin mahtui mukaan!! Sirken kanssa syynättiin Uunon päätä seuraamisessa kun taas väitin ihan omiani....no löytyi sieltä jotain pään liikkeitä joista en tykkää vaikka ei niin pahoi kun luulin, no mutta taas treenataan!!!! :)

Muuten ollaan treenailtu yksin ja yhdessä ja treenit menneet kivasti! Ollaan keskitytty silleen hillitysti nyt siihen fiilikseen ja hyvään mieleen parin viikon ajan koska huomenna edessä on viimeiset maajoukkuekarsinnat Vuokkasilla ja sinne suuntaamme Uunon kanssa! Huomisen jälkeen voidaanki alkaa taas vähän työstämään pikku juttui kun seuraaviin kisoihin on ihan kivasti aikaa eli joku juttu saadaan varmaan jo korjattua!! Jotenkin jo kaipaa treeneihin tuota viilausta kun nyt jonkin aikaa menty aika fiilispohjalla, mutta onneksi kisat tuovat vaihtelua treeneihin ja niiden suunnitteluun ja rytmittämiseen muuten olisi aika tasapaksua!!! ;)
Kisoja edeltävä treenisuunnitelma!
Jälkikausikin korkattiin menneellä viikolla ja voikun kivaa, saatiin uusia jälkikavereitakin ja ollaan käyty ahkerasti pelloilla yhdessä!! :) Uuno kyllä niin tykkää tuosta jäjestämisestä ja on mennyt hurjasti eteenpäin viime syksystä eli voi taas todeta että ne treenitauot tekee vaan niin hyvää! Saatiin vähän kisa"paineitakin" kun Maijan kanssa yhdessä pellolla samoiltiin, no sen näkee sitten myöhemmin mihin taas päädytään!! Nyt on kiva kun tarjolla on paljon erilaisii peltoi, on multaa, nurmea, hiekkaa jnee pääsee treenaan hyvin erilaisille alustoille joka tietenkin on niin koiralle kuin ohjaajalle vaihtula ja vähän haastetta!! ;) Ja nuo haasteethan mulle ja Uunolle sopii!!
Kyllä esineet nousee hyvin!
Sitten ehkä ihan parhaaseen asiaan, olen nyt pari kertaa päässyt ajamaa kickbikelle niin et siellä edessä on Uunon lisäksi toinenkin koira eli Uunon uusi ystävä Rydje!! Hän ei olekkaan mikään ihan turha neito vaan juossut talvikaudella sm-valjakkokisoissa ja monissa muissakin karkeloissa aika kivalla menestyksellä! Voin sanoa että on menty aikasmoista kyytiä kahden veturin kanssa, ensin vähän jännitti mutta nyt se on niin kivaa että haluisi vaikka joka päivä tehdä sitä!! :) Jennin kanssa käytiin kerran kahdestaan treenaan ja viime tortaina oltiin mukana vetolajikurssilla jossa kaverukset pääsivät taas kiskomaan mua eteenpäin, taitaa tuo vetoharrastus viedä kyllä pahasti mukanaan mut ja Uunon, on se vaan niin kivaa ja ihanaa!!! ;)
Mitäs sitten vielä ollaan puuhattu, no uimakausi avattu koko koiralauman voimilla ja kaikki on ihan pöhköjä kun kuulevat et lähdetään uimaan, Obe huutaa koko matkan, Uuno syöksyy veteen suinpäin ja kooikerit muuten vaan ihan innoissan ja täpinöissään!! Toivottavasti ilmat pysyy nyt sen verran lämpimänä et vedetkin lämpiää pikku hiljaa niin pääsee kunnolla uittamaan poikia!! En mä ymmärrä miten ne niin rakastaakin tuota uimista et ovat kaikki ihan hulluna siihen ja eivät nahoissaan tahdo pysyä kun tietää et vesi lähestyy!! ;)

Niin ja käytiinhän me paimentamassa tiistaina Somerolla pitkän tauon jälkeen mutta ei ollut hukkunut taidot Uunolta! Poispäin ajoa tehtiin tolpalta kisatyyliin ja siihen on nyt muutama suunnitelma joita lähdetään kesän aikana työstämään eteenpäin. Pari pitkää hakua tehtiin loppuun ja ne myös todella hyvin eli jos koira on noin hyvässä kunnossa niin mitä suottaa kamalasti treenaa kun vähemmälläkin pärjää!! =D Ei vaiskaan paimennus oli kyllä niin kivaa että nyt pitää tehdä sille aikaa kalenteriin kanssa ja päästä treenaamaan noita uusia oivalluksia todenteolla muutama kerta lähiaikoina!

Olisko sit vielä jotain mikä jäänyt kestomatta, no lenkkeilty ollaan tietenkin ahkerasti iltaisin kun ilma vähän viilentynyt. Olen myös yrittänyt päästä pyöräileen Uunon kanssa kunnon lenkin vähintään kerran viikossa ja vähän kasvattamaan matkaa, niin saa peruskuntoa kasvatettua pikku hiljaa jotta jaksaa juosta Rydjen rinnalla paremmin jatkossa!!! ;)
No tässä varmaan ne tärkeimmät ja nyt kamat kasaan huomista varten ja nukkuun! Seuraavalla kerralla sitten kisaraporttia ja kuulumisia sekä varmaan jotain muitakin uutisia!! :)

Mukavaa keväistä viikonloppua kaikille!!! :)


perjantai 12. heinäkuuta 2013

Unelmoiva ohjaaja....

Maanantaina töiden jälkeen mentiin Vaulammille koirien kanssa ja tietenki ne pääsi uimaan niinku asiaan kuuluu ja Uunolle tein läheiselle pellolle vähän jälkee. Jäljellä treenattiin kulmia ja purkin ja/tai kepin ilmaisua. Jälki sujui niin hienosti ettei tosikaan eli kyllä Uunosta tulee viel hieno jälkikoira!!! :) Mä olen itsekki oppinut tykkäämään jäljestämisestä todella paljon tai olen aina tykänny mejästä mutta kyllä tuo pk-jälkikin on niin kivaa ja kun huomaa et koira tykkää ihan sikana niin mikäs siinä mennessä sit on!! :)

Tiistaina auton nokka suunnattiin töiden jälkeen Somerolle ja vuorossa agia ja paimennusta. Agissa tehtiin niitä mulle niin haastavia takaaleikkauksia, ei ne Uunolle mitään haastavia ole mutta mulle on!! :) Leikkaukset sujui hyvin ja agi meni muutenki ihan siaraan hyvin, kontaktitkin pikku hiljaa valmistuu eli kohta vois alkaa katseleen vaikka vähän kisakalenteria!!! ;)
Paimennuksessa tehtiin ekalla kierroksella pari jakoa ja sitten poispäin ajoa ja ne hyvin, jako nyt vielä vähän kangertelee ajoittain mutta eiköhän me sekin Uunon kanssa opita! Toisella kierroksella oli suunnitelma tehdä kaksi onnistunutta hakua niin et hieman tuen nostossa ja täähän meni ihan nappiin!! :) Hyvä treeni ja iloinen ohjaaja!! :)

Keskiviikkona jälleen auton nokka kohti Someroa ja vuorossa oli SPKY paimennuskisa jossa Uuno niin ikään kakkosluokassa. Rata saatiin ajettua läpi ja pisteitä kerättyä 68 ja sijoitus 2!!! Todella kiva ja aikas siisti rata, se jako taas tökki mutta sitä pitää vaan treenata varsinki sitä miten itse siellä heiluu ja huojuu!!! ;)

Torstaina Uuno pääsi mukaan töihin hengaileen ja se oli kuin kotonaan, haettiin vanhuksia saunalle ja siellä se tapsutteli innoissaan mukana ja istuskeli vanhusten sylissä jne.... Kaikki oli niin onnellisia Uuno sekä vanhukset. Töiden jälkeen auton nokan suunta oli edelleen Somero ja nyt vuorossa kennelliiton paimennuskoe jossa Uuno myös ekaa kertaa kakkosluokassa. Rata alkoi todella hyvin ja päästiin jaolle asti joka saatiinki tehtyä nätisti mutta sitten ohjaaja vähän unelmoi muutaman sekunnin ja lampaat pääsi liian kauan ja Uuno ei ehtinyt niiden eteen vaan ne poistui hetkellisesti kisa-alueelta, voi voi voi.... Se oli niin lähellä ei ollu kun muutamasta metristä kiinni... No ens kerralla ei varmasti unelmoida!!! :) JAkoon asti rata oli todella hieno, siihen asti pisteitä oli kasassa 62 et se oli menny oikeasti todella hyvin.... Tästä harmittavasti unelmoinnista huolimatta olen ihan super tyytyväinen Uunoon se teki jälleen niin hyvää työtä ja ehkä mäkin opin joku päivä sen jaon niin sit me näytetään muille mistä on pieni Turhapuro tehty!!!! :)
Kiitoksia Marikalle ja Kimmolle kisojen järjestämisestä, oli niin lystiä talkoilla hyvässä porukassa pari iltaa!! :)

Tänään sitten tämän viikon huili ilta ja se menikin nukkuessa.... No käytiin sentään lenkillä koirien kanssa ja vähän tehtiin jotain pientä tuossa pihamaalla! Nyt edessä onkin töistä vapaa vkoloppu, JEE!! Huominen menee liikkurin hommissa ja sunnuntaina nuortenkoirien ringin koulutuksessa eli super kiva vkoloppu edessä!!!

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Toko LOMA

Sm-kisojen jälkeen tehtiin Uunon kanssa vähän palauttavii juttui tokon suhteen ja nyt vietetään muutama viikko totaali lomaa tokosta ja sitten lähdetään työstämään uutta treenisuunnitelmaa ja sitten katsotaan syksyllä ja talvella mihin asti sillä uudella suunnitelmalla päästään!!! :) Tää tokoloma tekee varmasti todella hyvää meille molemmille koska koko kevät tehtiin lujasti töitä tokon suhteen, mutta nyt molempien päät tuulettuu!!! :) Pitääpä tähän viel sanoa ettei tuo "työnteko" tokon suhteen menny kyllä ollenkaan hukkaan!!! :)

Maanantai aamupäivä me huilattiin koirien kanssa ja sitten alkoikin paluu arkee eli mun piti mennä töihin iltavuoroon, no arkeen ollaan siis palattu.
Tiistaina käväsitiin vähän paimentamassa Aneten kanssa ja tehtiin erilaisia eläinkokeita pellolla, meidän kokeet oli kyllä aika kannattavia!!! :) Paimennuksen jälkeen viel Uunon kanssa aksattiin ja voi kun se meni taas niin hyvin ja aksa oli niin kivaa eli nyt pitää opettaa ne kontaktit ihan oikeasti Uunolle niin pääsee taas eteenppäin!

Keskiviikkona käytiin iltasella Tiian kanssa kentällä tekemässä vähän hyppyjumppaa ja Uunon kanssa tehtiin myös keppei ja hieman kontakteja. Piti Rokanki kanssa tehdä hieman hyppyjumppaa mutta hän päätti syödä naminsa jo matkalla niin ei sitten tehty jumppaa pallovatsan kanssa....

Torstaina suunnaksi jälleen Somero ja lampaat, pitää nyt käydä ahkerasti treenaan kun ens viikolla taas parit paimennuskisat edessä! Paimennus sujui hyvin ja kun vähän muokattiin mun käytöstä niin alkoi sujumaan viel paljon paremmin!! :) Kiitos Tuija!
Uuno tilasi Allilta pienen agility ohjeistuksen myös torstaille ja niin Alli ohjelmoi Uunoon kontaktit tai ainakin toivon että opetus meni perille ihan vaan katselemalla!!! :) Kiitos Salla ja Alli!! <3

Eilen ei paljoa puuhattu kun mulla oli taas iltavuoro, mutta tänään sitten töiden jälkeen mentiin puuhaan pk-jäljen pariin kun Annika tuli vähän katsomaan missä mennään. Uunohan tietenkin meni hyvin ja oli jälleen niin taitav pieni Turhapuro kuin vaan voi olla!! Nyt treenit jatkuu jäljen suhteen ja sitä tullaan tekemään ahkerasti kun´on se tavoite laitettu!!! ;)

Joka päivä koirat ovat päässeet uimaan kun siitä nauttivat kerran ja ollaan lenkkeilty jos vaan sää on sen sallinut eli ei ole oluut liian kuuma. Mun puolesta voisi tulla jo syksy ja mä niin kaipaan niitä ekoja yöpakkasia kun ilma on niin raikas niiden jälkeen ja on ihana lähteä lenkille kun maa on hieman jäässä ja joka paikassa kuuraa!!! ;)

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Voi Voi Voi....

Suurimpana murheena on ollut nyt viime päivät Obe ja sen oikea takajalka kun ei astu sille ajoittain kunnolla. Välillä taas astuu sille ihan kunnolla ja vauhtia siinä on yhtä paljon kuin ennen tai ehkä jopa hieman enemmän ja ei vaikuta yhtään kipeältä.... Eilen se sitten vähän turposi kun otin Oben mukaan kahlaamaan kun muut koirat kävi uimassa, niin sitten lähdettiin tohtorissa käymään. Saatiin kipulääkettä ja ohjeet mennä se kuvauttaan jos ei helpota päivässä kahdessa. Mä sit eilen illalla tilasin jo ajan huomiselle Vihtiin ja sinne nyt mennään, tänäänki sinne soittelin ja nyt on Obelle varattu myös leikkausaika huomisella jos tarve niin vaatii.... Olen siis sitä itse vähän tohtoroinut ja olen aika varma et kyse polven ristisiteestä kun kaikki oireet sopisi siihen, toivottavasti se ei ole sitä mutta siihen leikkaukseen on nyt valmistauduttu ja Obelle jo tehty toipumista varten oma pesä kolo alakertaan!
Ekan kerranhan Obe ei astunut tuolle jalalle viime viikon perjantai iltana kun nousi vaan ylös olohuoneen latiialta uniltaan eli mulla ei ole mitään hajua missä sen olisi satuttanut ja miten, mutta en tiedä onko se tieto nyt niin tarpeelliista. Pääasia on että Oben jalka saadaan kuntoon ja kuntoutus alkamaan et loppukesästä Obe juoksee jo kuin mitään ei olisi tapahtunu, toivottavasti!! No huomenna selviää olisko musta tohtoriksi!! ;)

Jalkamurheen ohella on kyllä ehditty treenaamaan vaikka mitä eli maanantian koirat vietti vapaata kun mä olin töissä 14.5h ja sitten vielä ma-ti yönä käytiin hakemassa Rapa kotiin reissusta! Rapan reissu oli mennyt hyvin, vähän nyt tietenkin ollut myrtsinä kun mamma ei ole mukana mutta selvisi kuitenkin!! SUURI Kiitos Reija ja Sari Rapan huoltamisesta!! <3
Rapa oli niin onnellinen kun pääsi kotiin, koko loppu yön nukkui ihan mun kyljessä kiinni ja eilisen kävili mun perässä etten vaan jätä sitä mihinkään!!!
 
Eilen aamutuimaan mentiin kartanonpuistoon tokoileen Annakaisan ja koirien kanssa ja olipa ihana nähdä pikku Miisaa joka on niin Uunon kaltainen veijari!!! ;) Ihana serkku plikka Uunolla!! :)
Sitten TOKOon eli Uunon kanssa tein seuraamisen sivuaskeleita ja käännöksiä ja ne oikein hyvin, hieman voisi käyttää takaosaa paremmin askeleissa oikealle. Zetan seuruuta ja jäävistä mukaan lähtöjä, ne olleet aika väljiä mutta saatiin niihin vähän uutta meininkiä kun palkkailin kunnolla pari kertaa. Jäävät oikein hyvin joka kerta. Ohjatussa oikea puoli kerran ja vasen kaks kun kaari sinne hieman turhan jyrkkä. Merkki joka kerta hyvä ja kävin palkkaan namilla ja siit si jatkettiin! Vasenta kaarta pitää nyt vähän vahtia ettei mene liian tiukaksi. Kaukojen alkua ja loppua ja niissä oli todella tarkkaaivainen ja makasi hyvin ryhdissä joka kerta.

Rokkakin oli mukana ja se pääsi myös tokoileen, tehtiin ohjatun vasen jossa ei ensin meinannu poistua merkiltä mutta kun muisti mikä on homman nimi niin sit mentiin ja lujaa!!! :) Luoksetulon stoppei kierron kautta ja ne on kyllä mageet Rokalla varsinki se seisominen, VAU! Loppuun vaan vähän hömpöteltiin kaukojen tekniikalla ja kaikella muulla kivalla!! Olipa kiva treenata Rokan kanssa!! Ihan lopuksi Rokka pääsi viel istumaan hetkeksi ja se on vaan niin vaikeaa kun on joskus opettanut siin koiralle väärän mielentilan niin sen korjaaminen on haastavaa.... mutta me yritetään!! :)

Iltapäivällä omalla pihalla tehtiin Uunon kanssa vähän kuuntelu treeniä ja siin oli nyt tosi hyvä ja pätevä, sekä hyppynoutoa erilaisilla kapuloilla. Metalli selvästi vähän ahdistaa tai sen kanssa sivulletulo mutta eipä siihen auta kuin treeni, muuten hyppikset ok. Pihalla kun touhuaa ja vähän treenailee niin saa niin hyvää häiriöö kun antaa kaikkien koirien juosta siinä vaan vapaana... niin ja tehtiinhän me vähän palkkaamattomuuttakin joka tosi hyvin ja häiriö koirat oli oikein päteviä!! :)

Iltasella ajeltiin Somerolle ja ensin Uuno pääsi hieman paimentaan siskoplikkansa kanssa, tehtiin poispäin ajoa jossa oli nyt traivia!!! :) Uuno liikkui sulavasti lampaiden tahtiin ja piti ne hyvin liikkeessä, oikein mukavan näköistä menoa!! :) Muutama haun otin läheltä ja sitten kaaren päässä tottelua, joka alkaa sujua todella mallikkaasti!! Kyllä nyt on hyvä lähteä Ruotsiin hakemaan Derekiltä taas lisäoppia kun treenit  pääosin sujuu kivasti!!
Paimennuksen jälkeen oli viel vuorossa agia Aneten valvonnassa, ensin Uuno joka sai alkuun vähän kaahta pientä rataa ja olikin aika pätevä kaahari, kuski kun osaisi viel ohjata niin olis hyvä!! No mutta eipä olla Uunon kanssa paljoa tehty eli saa olla todella tyytyväinen kun menee noin hyvin ja lukee kuitenkin aika kivasti tätä mun kamalaa ohjausta!!! ;) Kaahailun jälkeen katsottiin vähän miten opetan kontaktit kun niitähän me ei olla tehty ollenkaan ja nyt on selvät sävelet siihenkin, jos vaikka saisi ne kesän aikana kuntoon!! ;)

Rokka oli myös kyydissä ja pääsi kanssa vähän hömpötteleen ja suoriutui siitä hyvin, aluksi hieman yhteinen sävel hukassa mutta kun se löytyi niin meno oli kivaa hömpötteöyä!! Ei me tuota aksaa voida niin tosissaan ottaa kun ehditään treenaamaan sitä niin tuhottoman vähän eli vaan hieman omaksi huviksi, kaikista tärkeintähän on et mulla ja koirilla on vaan kivaa!! :)

Tänään käytiin Marjan, Anun ja Sirkan kanssa tokoileen sateessa, tulipa munkin kerranki treenattua sateessa ja treenit menikin niin hyvin et voisi vaik aina treenata vaan sateessa!!! :) Eli kesäkuun vikalle viikonlopulle tilaukseen sadetta!! ;)
Uunon kanssa tehtiin jääviä ja niissä pysymistä ja kaikki ihan nappiin, tein vaikeita yhdistelmiä eli kaksi seisomista putkeen ja sit istuminen, ei yhtään mokaa!!  JEE!! Pysyi myös kuin tatti siihen mihin pysähtyi!! Ruudussa palkka merkistä ja sitten oikeasta paikasta joka tänään oikein hyvin hallussa. Merkit myös nättei ja vauhti tasainen iin merkille kuin siitä ruutuun! Ruudun paikkaa ihan läheltä viel erikseen ja siinäkin paikka tarkkaan hallussa!! Tunnari kerran, nyt hieman harhaili kapuloilla mutta palautus nyt nätti. Kaukojen tekniikkaa läheltä ja I->S ei ihan niin hyvä kun on ollu eli se tehotreeniin mutta muuten hyvin!! Olipa kiva treenata kun meitä oli neljä ja tehtiin kaik yht aikaa suht tiiviisti, sai samalla todella hyvää häiriöö!! Tälleen pitäis treenata paljon lisää!! :)
Tokoilujen jälkeen käytiin ajaan Uunon kans viel jälki jonka tallasin ennen treenei eli reilu 100m nurmella sateessa ja matkalla 3 purkkia. Uuno ajoi jäljen todella keskittyneesti ja tarkasti, namei on aika vähän nykyään kun Uuno ei niit syö niin olen niit aina vaan vähentänyt. Kivaa jäljestystä ja kaikki purkit löytyi, ilmaisu vaatii viel vähän treeniä mutta kyllä se sieltä tulee sekin varmemmaksi ajan kanssa!!! Tätä vauhtia kun mennään niin syksyllä ollaan kokeessa ihan varmasti!!! :)

Huomenna on siis aamusta edessä Oben lääkäri ja sitten illalla mä lähden Ruotsiin paimenteleen muutamaksi päiväksi. Vähän harmittaa lähteä kun jos tuo Oben jalka operoidaan niin haluisin itse sitä seurata mutta nyt täytyy vaan luottaa et Sakke pärjää sen kanssa ja kyllä ne pärjää kun annan tarkat ohjeet!! ;)

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Onnistuneita treenejä!!

Perjantaina Uuno pääsi mukaan töihin ja sieltä suoraan ajeltiin Somerolle Kotikosken tilalla vähän tutustumaan erilaisiin lampaisiin ja niiden paimentamiseen, kiitoksia Marikalle kun järjestit tämän sekä tietenkin myös Elisalle ja Karille!!! :)
Uunon kanssa ekalla kierroksella tehtiin ihan perustreeniä ja silleen vähän varman päälle kun uudet lampaat ja viime kesän kokemus siit et ne liikkuu aika liukkaasti. Haku meni todella hyvin ja nosto oikein hyvä, samoin kuljetus. Pois päin ajo sujui hyvin ja Uuno selvästi luki hyvin lampaita koska piti flänkit hyvinä ja muutenkin oli rauhallinen, mä ehkä myös ylitis itseni kun olin rauhallinen ja en makuuttanut Uunoa vaan päästin aina uudestaan liikkeelle aika sujuvasti!! Mäki siis opin pikku hiljaa lisää ja uutta ja opin ennekaikkea luottamaan koiraani!! Ekan kiekan loppuun tehtiin viel jako, josta meinasi tulla kaaos mutta ei vaan tullu ja me tehtiin se!!! :) Jakoa pitää kyllä treenata hurjasti kun siinä Uuno vähän jää kiinni lampaisiin ja ei ihan kuuntele mua tarpeeksi!!!
Toisella kierroksella viel vähän fiilisteltiin haun ja poispäin ajon kanssa ja sitten häkille.... Siellä olikin sit hommia kun mä en osannut toimia lampaiden kanssa, mutta loppujen lopulta lampaat häkissä ja kaikki tyytyväisiä!!!
Oli kyll niin hyvä treeni tälleen ennen kisakautta, sillä sitä on vaan pakko opetella lukemaan erilaisia lampaita ja selvitä niiden kanssa radasta!!! Uunoon olen kyllä super tyytyväinen jälleen!!! :)

Iltasella kävin kouluttamassa tokoa ja samalla vähän Uuno pääsi tekeen palauttavia eli muutaman ruudun, puun kierron, luoksetulon ja paukkunoudon!! Kylläpä oli kivaa ja rentoa menoa!!! :)

Eilen lauantaina iltasella matkattiin elonkirtoon jonne tallasin Uunolle jäljel ja sillä välin kun se vähän vanheni niin tehtiin lenkki koko porukan kanssa.
Jälki meni tosi hyvin, nyt löysin sopivan tavan laittaa nameja jäljelle ettei Uuno pitkästy ja kyllähän alkoi homma pelittään, ihan sellainen voittajafiilis tuon jäljen jälkeen kun edellisellä kerralla vähän takkusi matkalla.... Taitaa tuosta jäljestä tulla vaan meidän juttu kun sujuu noin hyvin!!! :)

Eilen päivällä siivottiin Jaanan kanssa pihaa ja siinä sivussa Rokka vähän tokoili, merkkiä, luoksetuloa ja kaukoja ja olipa pätevä pikku kooikeri!!! :) Uunon kanssa myös jotain hassutusjuttui, kaikilla oli vaan kivaa ja hauskaa ja sehän on pääasia!!! :)

Tänään heti töiden jälkeen lähdettiin ajeleen Uunon kanssa Marttilaan jossa hypättiin Taijan ja Simo salaman kyytiin ja huristeltiin Turkuun tokoileen, seuraksi saatiin viel Jaana ja koirat! Uunon kanssa katsottiin zetaa kun siin se istuminen kisois tökkii ja nyt saatiin tuo tökkiminen hyvin esille ja siihen sitten paneuduttiin kunnolla. Mun täytyy nyt vaan lopettaa kikkailu siinä zetassa kun olen vähän sellaiseen lähtenyt mukaan, mutta uskon kyllä et tuo saadaan kuntoon ja sitten alkaa zeta loistamaan!!! Muutenki hyvät treenit, kiitos Jaanalla jälleen neuvoista!!

Tokosta siirryttiin suoraan tutustumaan canicrossingin salaiseen maailmaan läheisellä pururadalla ja kun mä en ole ikinä ollut mikään juoksuihminen, niin nyt kyllä yllätyin positiivisesti!! Se oli ihan sairaan kivaa ja koirat ihan hulluina veti ja kiskoi!!! :) Kokeilin Uunon kanssa vähän myös kickbikeä ja siihen taisi kyllä jäädä koukkuun.....saattaapi olla et meille sellainen menopeli tässä jossain vaiheessa ilmestyy oli nimittäin niin kivaa menoa!!! :) Ensi viikon sunnuntaita odotellaan innolla kun päästään viel vähän kokeilemaan lisää noit vetojuttuja!!!

Fitdog kuulumisia myös tähän väliin vähäsen eli nyt kun ulkokausi paimennuksessa on lähtenyt käyntiin niin on päästy testailemaan energiajuomaa oikein huolella ja sehän on loistavaa, sen avulla saa koiran juomaan hyvin ja nestetasapaino pysyy hyvin kohdillaan! Olen juottanut Uunolle joka kerta ennen paimennusta nyt energiaa vähäsen ja sitten siellä välissä viel toisen pienen annoksen niin johan riittää puhtia, loppuun tietenkin palautusjuomaa niin kotimatkan aikana Uuno nukkunut autossa mutta kun päästään kotiin niin ei huomaa Uunosta mitään vaikka oltais tehty vähän pidempikin treeni ulkona!
Tuo energia tulee kyllä todella tarpeeseen nyt kesällä kun paimennetaan ulkona pidempiä pätkiä ja lämpötila nousee eli saa koiran jaksamaan varmasti paremmin ja eikä lopu ihan heti puhti kesken vaikka hieman kuuma tulisikin!!
Uuno jatkaa tuotteiden käyttöä paimennuksen saralla koko kesän ja kokeillaan tehdä fitdog tuotteita näkyviksi myös tuolla paimennuspuolella koska siellä koirat joutuu tekemään pitkää päivää lämpimissä olosuhteissa ja joutuvat myös fyysisen rasituksen kohteeksi kun paimentavat isoilla pelloilla pitkiä aikoja putkeen!

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Turinoita

Upsista kun on mennyt taas vähän aikaa viime päivistyksestä, mutta se tarkoittaa vaan sitä et ollaan sen verran reippaasti touhuiltu kaikkea ettei millä ole ehtinyt kirjoittaa kaikkea.
Mistäköhän sitä aloittaisi no vaikka noista jälkipuuhista, tänää käytiin Rapan ja Rokan kanssa ajamassa 3päivää vanhat mejäjäljet pois ja Rapa meni kuin juna jälleen, sen kanssa on niin ilo mejäillä kun vaan menee ja osaa homman kyllä täydellisesti!! Rokka sit aluksi sinkoili sinne ja tänne ja vähän tuonne, no tämän kaiken sinkoilun lomassa jäljesti ajoittain todella hyvin ja tarkasti mutta voisi viel jonkin verran rauhoittua!! Rokan kanssa täytyy kokeilla jos tekin muutaman todella pitkän jäljen ja vaikean jäljen et jos vähän vaikka uupuisi, jos sillä sais tuota sinkoilua vähän pois. No mutta molemmat jäljesti hyvin ja oli niin kivaa!!!
Uunon kanssa ollaan tehty ahkerasti pk-jälkeä, lähes päivittäin ja nyt matka alkaa kasvamaan ja namit vähenemään. Itse kun ei tuosta lajista paljoa tiedä niin on hieman hankala arvioida et mennäänkö oikeaan suuntaan, mutta kyllä uskon et eteenpäin mennään. Mä olen itse innostunut tuosta pk-jäljestä, sillä se on kivaa ja mikä varmasti kaikista parasta Uuno tykkää siitä!!
Eilen aamulla käytiin vähän ihmettelemässä esinetuutuakin ja siihen pääsi osallistumaan Rapa, Rokka ja Uuno ja kaikki haki hienosti esineensä ja irtosivat hienosti vaikka kuinka pitkälle, mieleistä puuhaa kaikille!

Tokoiltu on tietenkin ahkerasti viime viikko mutta tää viikko on ollut vähän vaan sellaista höpsöttelyä kun huomenna olisi tarkoitus mennä vähän kattoon mis vaiheessa liikkeet on kokeessa. Tarkoituksena olisi tehdä sellainen hyvänmielen koe sm-kisoja ajatellen, sen näkee sit huomen minkälainen suoritus tehdään!!

Viime viikolla mä oikein repäisin ja kävin myös aksaamassa Rokan ja UUnon kanssa, pojat meni lujaa ja mä jopa osasin viel ohjata niitä!! Aksaa olis niin kiva tehdä enemmän jos vaan olis aikaa, mutta tää aika ei vaan millään riitä kaikkeen mitä haluis tehdä ja mikä kiinnostais niin jostain on pakko luopua ainakin hetkeksi. Kesän aikana tullaan varmasti vähän aksaileen mutta en usko et kisataan ihan tuon ajanpuutteen vuoksi ja välillä on vaan kiva olla kotona ja hengailla!! Kyllä me ehditään vaikka sitten ens kesänä aksaileen jos siltä tuntuu!! :)

Paimentamassa on käyty myös ja se on nyt sellaista mitä haluun kesän aikana tehdä paljon koska se sujuu ja mä olen varmasti itse vähän kehittynyt kun tuntuu et jopa ymmärrän mihin suuntaan ne lampaat on kulloinki menossa!!Nyt myös luotan Uunoon ihan eritavalla kuin viime kesänä ja se varmasti myös näkyy, kun uskalla Uunon antaa mennä ja lähes aina tiedän miten se toimii!! No onhan Uuno ilmoitettu ens kesän paimennuskisoihinkin ja kakkosluokkaan eli on vähän niinku pakko treenata ei  sinne viitsi mennä ihan vaan pitään hauskaa!!! ;)
Kuvia maanantain treeneistä , Kiitos Salla!!


Uuno leikkii piilosta!! ;)
Viime sunnuntaina Taijan kanssa oltiin kuuntelemaas valjakkolajeista ja niiden treenaamisesta Turussa ja nyt parina seuraavana sunnuntaina päästään kokeilemaan omien koirien kanssa erilaisia menopelejä joita koirat voi vetää, milelenkiintoista puuhaa!! Odotetaan Uunon kanssa innolla et päästää kokeileen erilaisii juttui, jos vaikka löytyis joku hyvä kesä menopeli meille!! :)

Mitäs meillä viel muuta on mahtanut tapahtua.... No tänään mä käväisin liikkurina Pukon kokeessa, koe meni hyvin ja reippaasti läpi, ei siis turhaan aikailtu siellä kehässä vaan laitettiin koirakot suorittamaan vauhdilla liikkeet läpi!! Liikkurin puuha oli kyl mukavaa, pääsi seuraamaan tokoa vähän erinäkökulmasta!! EIpä meillä varmaan sit mitään sen kummallisempaa ole tapahtunut.... Huomisesta kokeesta sitten lisää myöhemmin ja samoin noista vetokokeiluista joita päästää sunnuntaina tekemään!!!

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Uusi laji ja ohjaajan päässä "ongelmia"

Torstaina meidän piti mennä paimentaan mutta työt vähän venyi ja sitten ei vaan enään jaksanut lähteä mihinkään ajeleen, tuo oli ehkä hyvä vaihtoehto sillä olin aikas puhki ja väsynyt, tuli huilattua kerranki! Sen verran illemmalla jaksettiin liikkua et käytiin Uunon kanssa vähän tokoileen mtt:n nurtsilla, tehtiin kokonaisuustreeni eli kaik EVL:n liikkeet lävitse. Itse liikkeissä ei mitään yllätyksiä tullu vaan ne meni hyvin ja Uuno kuunteli mua. Myös siirtymät hyvin ja niitä ollaanki nyt viime aikoina treenattu paljon eli treeni auttaa!! :) Kesken liikkeiden alkoi satamaan lähes kaatamalla eli saatiin hyvää treeniä myös sään takia, eipä meitä yks sade haitannut vaan pidettiin kivaa yhdessä meidän kisoissa!!! ;)

Perjantaina töiden jälkeen ulkoilutettiin canicross vehkeitä hieman Rokan ja Uunon kanssa ja sitten nautittiin vapaa illasta. Vähän tokoiltiin jotain Uunon kanssa mutta siitä ei ole nyt sen enempää muistikuvaa!!

Eilen lauantaina tutustuttiin Uunon kanssa pk-jäljen saloihin, oltiin siis Forssan palveluskoirien järjestämällä jälkikurssilla ja sepä olikin kivaa puuhaa. Olen ajatellut et se olisi Uunolle hyvä laji tuohon noiden muiden rinnalle, sillä meidän muut harrastukset on kovin ohjaajapainoitteisia mutta tuossa Uuno saisi tehdä hommat ja mä tulen vaan liinan toisessa päässä mukana! Kuunneltiin ensin vähän teoriaa ja sitä kuinka homman tulisi toimia ja sitten pellolle jälkeä tekemään! Uunohan on viime kesänä tehnyt muutamia makkarajälkiä ja ne onnistuneet hyvin, eilen tehtiin myös jälki makkaralla ja suurinpiirteein yhtä pitkä kuin syksyllä. Uuno selvästi tiesi mitä tehdään ja lähti seuraamaan makkaroita/jälkeä päättäväisesti, lopussa olin tehnyt tarkoituksella vähän kiemuraa niin se meinasi tuottaa ongelmia. Johtuiko haastavuus vastatuuleesta vai väsymisestä sitä en tiedä mutta olen kyllä hyvin tyytyväinen Uunoon, teki todella hyvin töitä ja päästiin jälki kunnialla loppuun asti.

Nyt jatketaan harjoittelua ahkerasti sillä tietenki olen asettanut meille kisatavoitteen!!! ;) Mä vaan tunnen itseni et jos en aseta jotain hyvää tavoitetta niin mun ei tule treenattua kunnolla, mutta kun tavoite on niin sitten treenataan!! Kurssilta sain kyllä kaikki tiedot mitä tässä vaiheessa tarvitsen ja niillä päästään pitkälle eteenpäin, kesän mittaan meillä on vielä kaksi kurssi kertaa ja syksyllä toivottavasti ollaan jo hyvässä mallissa jäljestyksen suhteen ja voi asettaa jatko tavoitteita!! :)

Iltasella käytiin viel koko poppoon voimin lenkillä ja vähän siivoiltiin pihaa, kyllä se kesä sieltä tulee kun meillä nyt jo pihakalusteet terassilla, nyt voi aloittaa grillikaudenki kun kaikki paikoillaan!

Tänään aamutuimaan ajeltiin Uunon kanssa Turkkuseen Huotarin Oilin tokokoulutukseen ja kylläpä oli hyvä ja antoisa päivä eli kannatti ajella!! Aamupäivällä tehtiin Uunon kanssa temppuratoja kun halusin niihin vähän uusia ideoita, oma mielikuvitus hieman huona ajoittain. Eka temppurata oli todella haastava ja en saanut oikein Uuno ohjattua vaan se meni sellaiseen säheltämiseen ajoittain.... Tehtiin perään viel muutama erilainen rata jossa hyödynnettiin tokon liikkeiden osia ja niistä Uuno selvisi ihan super hyvin, kuunteli todella tarkkana eikä tullut yhtään turhautumista! Mä olin niin tyytyväinen pikku Uunoon, en olisi uskonut et se osaa noin hyvin!!

Iltapäivällä halusin tehdä seuraamista kun kuvittelin omassa pikku päässäni et se on huonoa ja halusin et Uuno tekisi vähän enemmän töitä.... No tää juttu näytti olevan sit ihan mun päässä, sillä muiden silmissä Uuno teki hyvin hommia ja seuraaminen todella tasaista ja hyvää. Tämä ongelma siis heitettiin roskakoriin ja jätettiin sinne, seuraaminen on vaan niin vaikea liike itse arvioida kun ei nää sitä koiraa sitä pitäisi säännöllisesti videoida ja katsella miltä näyttää.
Tehtiin viel tunnarin palautusta koska siinä korjaa kapulaa suussa juuri ennen sivulletuloa, ongelma ei ole mikään kamalan paha mut sen verran et haittaa kokonaisuutta. Tehtiin ihan noutona tunnari kapulalla ja sitten tunnarina ja niissä ei mitään eroa eli erotetään nyt tuo palautus ja lähdetään työstämään sitä. Nyt on takataskussa monta erilaista treeni ideaa ja mallia, niitä lähdetään nyt työstämään ja tekemään tuosta palautuksesta parempi. Tämä juttu liittyy myös varmasti metallinpalautukseen ja varmaan myös siihen et ohjattu aina joskus pyörähtää suussa eli voipi olla et itse sivulletulo vähän jänskättää kun se tulee aina samassa kohdassa, mutta nyt vaan vahvistetaan asioita ja hieman huomautetaan jos Unski jotain sikailee, koska onhan se reilua kertoa koiralle koska tekee oikein ja koska väärin....

Paikalla olot tehtiin päivän aikana myös ja niissä makuussa pää ei pysynyt koko aikaa maassa eli se tehotreeniin koska on ollut  parempikin jo. Maahanmeno ja istumaan nousu hyviä Istumisessa oli hieman vilkuillu taakse mutta tassut paikoillaan, tassujen liikkumiseen saatiin hyvä treeniohje jota lähdetään toteuttamaan, koska tuollainen tassun liikutus mitä Uuno on tehnyt niin on ihan tyhmä syy menettää pisteitä kisoissa kun ne tassut voi pysyä paikoillaanki!!

Ompas ollu ohjelman täyteinen viikonloppu, mutta paljon on taas opittu eli kiitos hyville kouluttajilla ja koulutuksen järjestejille! Näillä ohjeilla mennään taas pitkälle eteenpäin!! :) Huomenna onkin tiedossa huili päivä ainakin Uunolle joka on tehnyt koko viikonlopun ihan uskomattoman hyvin hommia mun rinnalla!! :)

maanantai 20. elokuuta 2012

Uutta ja ihmeellistä

Viikonloppu ja maanantaikin jo vierähti taas ja arvatkaas vaan mitä, me ollaan tietenki treenattu paljon ja ahkerasti, mukaan treenivalikoimaan tullu myös muutama uus juttu!!! ;)
Uunon kanssa olen tehny nyt parina päivänä peräkkäin makkarajälkeä ja se on todella lystiä kun Uuno siitä niin tykkää eli jos nyt vaikka innostuisi siitä vähän enemmän ja tekisi oikein säännllisesti eikä kolme kerta vuodessa! Uuno menee jälkeä todella hyvin ja tarkasti, vauhtia tuppaa vähän olemaan mutta sitä olen kokeillu tehokkaasti jarruttaa ja olenki siinä mielestäni ihan hyvin onnistunut!! Tuossa jälkipuuhassa vaan tarvitaan jonkun viisaamman neuvoja ku itselle se niin uutta ja ihmeellistä et en oikein tiedä koska voi makkaroita vähentää ja kuinka pian jälkeä voi pidentää, koska opetetaan kulmia, janaa jne.... ELi joku viisaampi vois antaa vähän neuvoja miten edetään, kiitos!

Lauantaina Sakke teki myös Obelle pienen makkarajäljen ja kyllä oli berni ihan ymmällään kun makkaraa löytyi maasta ja vielä niin paljon!! Oben paratiisi!! :) Obekin eteni jäljellään kivasti kun ensin äkysi lähteä sitä sueraamaan, voipi olla et Obestakin viel tulee jälkikoira!

Tokoa ollaan tietenki treenattu ahkerasti ja säännöllisesti, myös Rokka päässyt treeneihin mukaan ja tekee hyvin hommia kun ei tehdä liian usein! Uunon kanssa kaikki sujunut kivasti ja ei mitään ihmeellistä ole treeneissä tullut vastaan! Rokka tehnyt myös hommia hyvin ja ollut todella innokas ja taitava!!

Lauantaina käväistiin vähän aksaamassa Janakkalassa Rokan kanssa, ilmoitin sen kahdelle aksaradalle ja se yks luva meiltä puuttuu aksaradalta. Molemmat radat oli jotenki todella haastavia ja joutui vääntämään ja kääntämään vähän joka suuntaan kaiken aikaa ja joutui muutenki viemään koiraa jotenki hyvässä kontrollissa eli ei yhtään mun ja Rokan ratoja ku Rokan vauhti ei ole parhaimmillaan jos mä joudun paljon oleen paikallaan..... No ekalta radalta ei yhtään virhettä mutta pari sekunttia yliaikaa ku Rokka kaartoi kaukaa kun en viittinyt sitä kovasti käskyttää vaan ajattelin et mennään vaan ja pidetään hauskaa! Sijoituttiin vielä toisiksi tuolla tuloksella.... Toisella radalla sitten suoritettiin kaksi estettä ja poistuttiin kun Rokka huomasi ampparin ja alkoi sitä jahtaamaan, eikä pystynyt enään keskittyyn yhdessä tekemiseen... No mutta viimeisen luvan metsästys jatkuu tässä jossain vaiheessa!!







Tänään käväistiin paimentamassa Somerolla mutta ei millään lampailla vaan naudoilla....joka olikin aikas pelottavaa ja uutta. Uunoa ei kyllä pelottanut yhtään vaan olisi niille antanut vähän vauhtia jos olisi päässyt. Poispäin ajo sujui aika kivasti ja kyllä nekin liikkui hyvin alta pois kun Uuno tuli siellä takana ja ei ne kamalan pelottavia sitten loppu viimeksi ollutkaan!! Kiitos Anu kun saatiin tulla ja Kiitos Marika kun pyysit Uunon mukaan!! :)


Uunon tyylinäytteitä kuinka naudat liikkuu!!

Nauta seikkailun jälkeen tehtiin vähän viel hakukaaria lampaiden kanssa ja ne aika kivasti hallussa, vähän tuottaa Uunolle kiehumista jos lampaat ei lähde nostossa hyvin liikkeelle vaan joutuu niitä kovin puskemaan, mutta tuo "ongelma" posituu varmaan iän ja kokemuksen myötä. Hakukaaret ovat nyt auenneet hyvin ja matka ei tuota enään ongelmia vaan Uuno itse seurailee lampaita ja katsoo hyvin mihin pitää juosta! Kaaren päässä ohjailua harjoiteltiin myös siinä sivussa vähän ja sitä täytyy treenata ahkerasti et keskittyy kuunteleen mua ja tekee myös niinku pyydetään!!! On se paimennus vaan niin kivaa!!! :)

Toinen uusi kokeilu tapahtui sitten tänään illalla kun käytiin Rokan kanssa sorsajahdissa.... Olen monena vuonna sitä miettinyt ja puhunut mutta nyt se toteutui... valitettavasti yhtään sorsaa ei nähty mutta Rokka aktiivisesti haki ja etsi eli jos tässä joku ilta viel uudestaan menisi ja jos vaikka niitä lintujakin sitten löytyi niin pääsisi oikeesti testaamaan miten tuo koira toimii!! Rokka kyllä vaikutti onnelliselta ja tyytyväiseltä kun sorsia heinikosta haki!!





Rokka pikku poikana kun treenattiin lintujen kanssa oikein kunnolla, nyt se puuha vähän jääny mutta jos tuolla sorsamettällä nyt innostuisi käymään uudestaanki!