.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Oili, Ohkola & Tanja

Viikko sitten lauantaina vietettiin rentouttavaa päivää Oksjärvellä koiraperha lauantaissa, jossa valitettavasti kävi kovin vähän porukkaa. Me oltiin siellä Uunon kanssa esittelemässä tokoa ja vetohommia kickbiken kanssa, Obelix oli mukana ihan vaan seuraneidin muidossa ja hyvin hoiti hommansa kotiin. Uunon kanssa saatiin tehtyä hyvät tokotreenit vieraassa paikassa ja vieressä hyvänä häiriönä agitreenit. Uuno pääsi vetään vain pikku matkan Fannin kanssa mutta sekin mentiin tietenkin täysillä kun Turhapuro näytti vähän Fannille mallia miten mennään!!! :)

Viikolla ollaan ahkerasti toikoiltu Ypäjällä, Jokioisilla ja Forssassa ja treenit sujuneet kivasti. Parista pikku jutusta on hieman keskusteltu Turhapuron kanssa mutta pienen neuvonpidon jälkeen on asiat sujuneet niinku halutaan. Perjantaina tehtiin kisamainen treeni Feeniksillä, meni muuten hyvin mutta kaukoissa vähän jähmeyttä joka ei miellytä mua eli nyt pitää kaukkoja tarkkailla ja miettiä mikä niissä nyt aihettaa jähmeyttä jos sitä ilmenee vielä uudestaan.

Tiistaina käväistiin Annakaisan kanssa Oilia moikkaamassa Lahdessa ja kyllä taas on ajateltavaa ja uusii juttui mitä lähtee soveltaan! Ekaksi tehtiin paikalla olojen jättöjä ja ne Uunolla ihan ok, tehtiin myös ringissä vähän jättöi omaan tahtiin ja Oili toimi häirikkönä. Pari kertaa sai Oili Uunon lankaan mutta pääasiassa Uuno oikein tarkkaavainen ja kiltti!! :)
Omalla vuorollamme katsottiin luoksetuloa, johon olin ajatellut et haluan lisää ajatusta sivulletuloon mun vierelle, mutta kun mietittiin ja pohdittiin asiaa niin päätettiin kiinnittää huomio nyt stoppeihin ja muuttaa koiran ajatusta ja tehdä niistä todella tärkeät koiralle. Kokonaisuutena luoksetulo tasapainoinen ja hyvä Oilin mukaan ja vauhti ihan riittävä. Siitä oltiin Oilin kanssa samaa mieltä että näillä nykyisillä treeneillä joita olen tehnyt niin ei saada enään luoksaria paremmaksi vaan nyt pitää tehdä jotain uutta ja niinhän me nyt yritetään!
Toisessa setissa tehtiin yllätys yllätys zetaa.... olen nyt tehnyt paljon palasia ja ne sujuu vaikka kuinka hyvin ja niissä ei mitään ongelmii. No nyt tehtiin liikkeenä ja eipäs se ollut niin hyvä mitä luulin eli nyt alkaa kokonaisuustreeni joka aina vaan jatkuu jos käy joku moka eikä siitä mokasta tehdä mitään numeroa. Uskon että tässäkin asiassa Oili oikeassa et palaset sujuu palasina mutta jotenkin Uunon mieli vaan lukossa kun tehdään koko liike eli nyt yritetään saada Uunolle tähänkin vähän uutta ajatusta eli maailma ei kaadu vaikka tulisi moka, liike vaan jatkuu siitä!! Nyt sit treenataan taas ja katsotaan mihin se johtaa, onneksi meillä Oilin kanssa sovittuna koulutus muutaman viikon päähän taas!! :) Kiitos Oili, Annakaisa ja Tiia!!! :)

Perjantaina lähdettiin Uunon kanssa viettämään laatuaikaa Halikkoon Taijan luokse, josta lauantai aamuna meidän matka jatkui kohti Mäntsälää ja tarkemmin Ohkolaa, jossa oli sulanmaan valjakkokisat ja jossa Uuno ja Simo kisasivat kuskiensa kanssa!! :)
 Pikkasen hieno kisapaikka!!!

 Oikeet valjakkokoirat!!! ;)

Osallistuttiin Taijan kanssa harrastekärryluokkaan koiriemme kanssa ja voin sanoa et kyllä jännitti kun ei tiennyt yhtään minkälainen maasto ja tienpohja siellä mahtaa olla ja ylipäätään se et jaksanko mä ja jaksaako Uuno!!! :) Aamupäivä katseltiin kun viralliset kilpailijat lähtivät liikkeelle erikokoisten valjakoidensa kanssa, se on vaan niin mahtavaa että kyllä tuli taas ihan hirveä kuume saada enemmän vetävii koirii ja kasvattaa itselle sellainen pikku valjakko!!! Toi laji vaan jotenkin vie niin mukanaan, siellä on kaikki niin mukavia ja ystävällisiä, tulevat auttamaan ja neuvovat vaikka kyseleekin ehkä tyhmiäkin! Mahtavaa touhua!! :)
Lähtösuora odottelee lähtijöitä!

Iltapäivällä oli sitten meidän harrasteluokan vuoro ja sinne lähtöviivalle pyörät ajettiin. Matkaan päästiin Uunon kanssa hyvin, Uuno veti kyllä koko lenkin 4.1km oikein mallikkaasti, yhdessä pitkässä nousussa meinasi vaan mun usko ja kunto totaalisesti loppua, mutta siitäkin selvittiin. Vähän ennen loppumetrejä saavutettiin edellinen kilpailija ja heistä vauhdilla mentiin ohi, Uuno ei edes vilkaissut sivulle vaan painoi suoraan ohi!! Maaliin ajettiin jalat hapoilla mutta niin onnellisena ja tyytyväisenä! Ihan mahtavaa vaikka välillä reitillä luulin ettei maali tuu koskaan vastaan!!! :)
Meidän kokonaisaika 13minuttia 52sekunttia, keskivauhti 18.15km/h ja maksinopeus omalla puhelimelle mitattuna 36.3km/h, sijoutus 7/10!!
 Pojat lenkin jälkeen lammessa viilentymässä!
 
 
Lenkin jälkeen oli hyvä ottaa pienet päiväunet auringossa!!! :) Mukana matkassa oli tietenkin Fitdogin tuotteet nesteytyksessä ja palautumisessa!! :)

Ihan mahtava päivä, varmasti tullaan vielä uudestaankin lähtemään valjakkokisoihin urheilemaan ja seuraavalla kerralla tietää jo vähän enemmän mitä siellä tapahtuu ja miten kuuluu toimia, nyt vaan tehdään kivoi vetotreenei ja kasvatetaan etenkin kuskin kuntoa!!! :) Kiitos Taijalle mahtavasta päivästä, Kiitos Uuno oot vaan niin paras!! <3

Tänään Tanjan taikakädet katsoi Rasmuksen ja Uunon läpi, Rasmus muuten oikein kivassa kunnossa mutta kaulassa vasemmalla puolella vähän jähmeyttä. Uunolla lonkan koukistajat kireät sekä oikealta puolelta vatsalihakset mutta muuten turhapurokin hyvässä kuosissa! Tanja sanoi et noi kireydet johtu varmasti vetojutuista eli nyt vaan tehostetaan vielä palautteluu ja venytellään takajalkoi aina lenkkien jälkeen! Kiitos Tanja niin mahtavaa kun käyt täällä!! :)

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Onnellisuus!

Kyllä tämä elämän tyyli -teen vaan niitä asioita joista itse nautin ja tykkään- on antoisaa, on itse jotenkin onnellinen paljon pienemmistä asioista kuin ennen ja osaa ihan erilailla nauttia niistä onnistumisista ja pienistä ilon aiheista!

 Voi kuinka onnellinen koira kikkarilenkin jälkeen, ei haittaa vaikka meinaa kompastua omaan kieleensä!! ;)
 Parhaat ystävykset, ei noiden touhuja voi seurata muutakuin hymy huulilla!
Viime sunnuntaina lähdettiin aamutuimaan Rasmuksen, Anskun ja länderineitojen kanssa päiväristeilylle Tallinnaan ja poikettiin ohimennen myös saku hallilla Tallinnan voittaja 2015 näyttelyssä! Kooikereita ei ollut ilmoitettu kuin kolme kipaletta, nuorten luokan uros, Rasmus veteraaneihin ja nuortenluokan narttu. Me lähdettiin hakemaan veteraani serttiä ja se saatiin, kotiin tuomisina kaiken kaikkiaan oli Tallinnan veteraani voittaja 2015, Tallinnan voittaja 2015, Viron veteraani muotovalio ja Balttian veteraani muotovalio tittelit eli meni paljon paremminkuin saattoi odottaa, Rasmus oli loppujen lopuksi roppi!!! Hyvä papparainen!!!! :)
Anskun tytön myös putsasit pöydän tyylikkäästi ja me Fyran kanssa hienosti lyllerrettiin yhdessä kehässä, onnea Ansku ja leidit!!! :)
Mukava ja piristävä reissu parhaassa seurassa, samalla laivalla kotiinpäin matkasi meidän lisäksi Taija oman seurueensa kanssa eli matkakin meni nopsaan kun jutusteltavaa riitti vaikka kuinka ja paljon. Niin ja uskokaa tai älkää taas on uudet reissukuviot suunnitelmissa, ei nää reissut lopu ikinä mutta ei se haittaakkaan!!! :)



Rasmus ja hänen neitonsa!!! <3

Viikolla ollaan jälleen tokoiltu erilaisilla kokoonpanoilla eri paikoissa, hyviä treenejä ollut paljon! Ulkona treenaaminen on vaan kivaa kun on tilaa tehdä vaikka mitä! Mahtuu tekemään isoista liikkeistäkin erilaisii variaatioita ja ei tuu tila vastaan!! Eipä sen enempää varmaan tämän viikon treeneistä kun kaikki mennyt suht hyvin ja ei mitään suurempii ongelmii/takapakkei ole tullut vastaan!

Viikonloppuna mennään vähän esittelemään koiraharratsuksen iloja perheille ja sitten vaan nautitaan toivottavasti auringonpaisteesta ja lenkkeillään sekä tietenkin treenataan!!! :)

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Ihana olla vaan!! :)

Ompa ollut mukavii päivii tässä viime aikoina, oli pääsiäinen ja monta ihanaa vapaapäivää ilman mitään ihmeellisempää ohjelmaa. Kyllä ihminen vaan tarvitsee niitä vapaapäivii ja omaa aikaa aina sillon tällön, voi tehdä mitä huvittaa tai sit olla tekemättä mitään jos ei huvita. Mullakin muutama vuosi sitten viel oli joka illalle jotain ohjelmaa/menoa sovittuna ja kalenteri muutenkin ihan täynnä ohjelmaa mutta nytkun on vähän karsinut sitä ohjelmien/menojen määrää ja tekee oikeasti vaan sitä mitä itse haluaa ja mistä itse nauttii niin kyllä jaksaakin paljon paremmin. Mulla tietenkin tässä muutaman vuoden sisällä vaihtunut työ pariin kertaan ja ennen oli paljon ita- ja yövuoroi kun nyt pääsääntöisesti teen pelkkää aamua niin sekin varmasti vaikuttaa ja rytmittää elämää taas ihan erilailla. Kyllä mä vaan nautin siitä ajasta kun saa vaan olla tekemättä mitään ihmeellistä ja se jotenkin myös antaa voimaa ja auttaa jaksamaan taas kun tulee kiireempi ajanjakso eteen.

Pääsiäisperjantaina Taija tuli koiriensa kanssa meille pääsiäisen viettoon ja käytiin Tampereella koirauimalassa vähän uittaa koirii, Uuno oli jälleen innoissaan ja ei meinannut nahassaan pysyä kun pääsi uimaan ja vielä Leevi oli mukana heittämässä hänelle leluja sinne veteen, voi mustavalkoisen riemua!!! :) Otin myös Rasmuksen mukaan mutta hän nyt ei varmaan ihan niin paljoa tuosta uimisesta nauttinut..... Mutta kuntoilu mielessä uitiin pariin kertaan ja kyllähän herra veteraani polskii kun hänelle ei muita vaihtoehtoja anna, huomaa hyvin ettei Rasmus oikein ymmärrä tuollaisen uimalan tarkoitusta tai iloa vaan hänen mielestä on paljon kivempi polskia ulkona sitten kesällä ja siitä hän kyllä nauttiikin. No jokatapauksessa tuli molempien koirien uitua hyvät lenkit kuitenkin!!

Muuten pääsiäisen vietto oli rentoa ja rauhallista, hieman nautittiin Taijan kanssa siideriä ja laitettiin tanssijalalla koreasti. Käytiin kokeileen tietenkin kuinka kikkarit kulkee ja mentiinkin aika vauhtia kun ajettiin vähän niinku kilpaa keskenään!!! :) Kyllä löytyi koirista vielä yksi vaihde lisää kun ajatteiin peräkkäin ja välillä vierekkäinkin pitkin Vaulammin hiekkateitä!! Tuota pitäisi päästä useammin harrastaan porukassa kun se antaa koirille kyllä vähän lisäpotkua!!!
Tietenkin tokoiltiin ja lenkkeiltiin jotka kuuluu vähän niinku jokapäiväiseen ohjelmaan tällä hetkellä!! :)

Nyt viikolla on vaan lenkkeilty pitkii lenkkei koirien kanssa töiden jälkeen. Lisäksi tietenkin tokoiltu, maanataina Lennun ja Annakaisan kanssa Ypäjällä hyvät treenit, keskiviikkona aamusta Tiian kanssa kartanonpuistossa oikein hyvät tokotukset ja eilen häiriöporukan kanssa Forssassa hyvä setti jossa teemana kisamaisuus ja pieni häiriötreeni perään! Noi ennalta suunnitellut treenit kyllä vaan on hyvii ja nyt otettiin kesän ajaksi häiriön lisäksi teemaksi kisamaisuus joka treeniin niin on pakko treenata sitäkin ja ajatuksella. Kisamaisuus on nimittäin asia mikä multa kyllä usein jää vähän treenaamatta, mutta nyt ei ole sitä pelkoo kun vaan häirikköporukan treeneihin marssii!!! :)

Mitäs sitten muuta, Obe on pysynyt jaloillaan ja ei ole pyörtyillyt, on muutenkin ihan entisellään eli toivottavasti se pyörtyminen oli vaan se yksi kerta ja ei enään toistu. Rokan tassu parantunut hyvää vauhtia ja varmaan tänään pääsee mukaan kikkarilenkillekkin jo juokseen ja irrotteleen. Rasmus nauttii auringosta ja lämmöstä ja pitää muuta laumaa aisoissa ja kurissa!!! :)
Kovasti odotellaan et piha vähän kuivuisi ja pääsisi sinne haravoimaan ja kuokkimaan kukkapenkkeihin jne.... Kyllä tää kevätkin on vaan ihanaa aikaa kun kaikki herää henkiin ja alkaa kukoistamaan ja loistamaan!!! :)