.

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Huippu opissa

Maanantaina oli vuorossa meidän tokoporukan maneesivuoro ja Uunon kanssa tehtiin kisanomaista treeniä. Ekaksi tehtiin parin minuutin paikallamakuu ja se ihan ok, pää pysyi maassa ja nyt kesti myös kun kävelin taakse!!
Itse liikkeet tehtiin kahdessa osassa ensi ruutu ja luoksetuloa. Ruutu todella hieno, hieman voisi mennä syvemmälle mutta ainahan jotain toivttavaa on, niin ja sitten kun tulee sivulle niin seuraaminen sen jälkeen väljää. Luoksetulossa pysäytin todella napakasti ja kyllä muuten pysähty juuri siihen mihin kuuluu, luoksetulon kaikki pätkät reippaalla laukalla eli parantunut on!!
Toisessa osassa ohjatun vasen, kaukot ja seuraaminen mistä palkka lennosta. Ohjatussa sinkosi merkiltä ensin oikealle en tiedä oliko syynä ruutu mikä oli oikean kapulan takana vai se et ollaan treenattu enemmän oikeaa puolta viime aikoina. Korjasin ja sitten Uuno haki nätisti vasemman! Kaukoissa hieman etenee S-I vaihdossa ja S-M saisi mennä enemmän taakse mutta muuten kivan näköiset kaukot. Seuraamista tehtiin aikas pitkä pätkä ja Tiia naksautti kun oli hyvää ja palkkasin lennosta, hidas käynti nyt selkeästi huonointa ja siinä vaan hengailee mukana ja on ihan vähän edessä....
Kisatreeni kokonaisuutena oikein hyvä ja Uunolla hyvä vire ja teki hienosti töitä!! Tehtiin loppuun viel muutama ohjatun vasen ja nyt teki todella nätisti eikä haitannut ruutu oikealla tai mikään muukaan eli oliko pieni työtapaturma vai mikä sen syy ei selvinnyt!!

Eilen lähdin töistä vähän aikasemmin et ehdin käymään kotona ja hakemas Uunon kyytiin ja sitten kovaa vauhtia Forssaan, jossa hypättiin Tiian ja Kodan kyytiin ja huristeltiin Sipooseen Jessica Svanljungin tokokoulutukseen. Meillä oli oikein kunnon parituntinen tokotreeni mutta kyllä oli todella antoisa ja hyvä ilta eli kannatti ajella ja varmasti ajellaan uudestaanki jossain vaiheessa!
Aloitettiin paikalla ololla kun uusi paikka, Uuno istui ja oli istunut ihan paikoillaan 2 minuuttia! Uunon kanssa oma  osuutemme aloitettiin seuraamisella ja halusin siihen  vähän uusia ajtuksia ja neuvoja miten voisin Uuno saada vähän taaemmas kun nyt tuppaa tulemaan ajoittain vähän eteen. Tehtiin ihan kisamaista seuraamista ensin ja siinä ongelma tulikin hyvin esille joten siihen pureuduttiin. Mä muutaman kerran nostin Uunoa vähän taaemman ja ei tarvinut kuin pari kertaa nostaa niin Uuno korjasi omaa paikkaansa hurjasti ja tsemppasi kovasti et pysyi oikeassa paikassa. Jessica totesi et Uunolle riittää varmaan pienikin huomautus jos tulee eteen ja sitten vaan muistaa kehua kun tekee oikein, tuo kehuminen on varmasti vähän unohtunut ja Uunolla ehkä vähän epätietoisuus mikä on oikein ja mikä väärin. Sivuaskeleita pitää treenata varsinkin mun etten kääntele kroppaani niin paljoa ja samoin peruutus eli ohjaaja tehotreeniin! Täyskäännöksissä Uuno saisi työskennellä vähän paremmin eli niitä täytyis tehdä hieman liijoiteltusti että muistaisi työskennellä kunnolla niissä! Seuraaminen kyllä alkoi tuntua paljon paremmalle kun tehtiin näitä muutamia muutoksia ja korjasin Uunoa ja kerroin kun tekee oikein!! Mä olen oikeasti vähän unohtanut kehua sitä kun tekee hyvin....hyi Minna....
Toisena juttuna meilla oli kaukot ja niitä vaan katsottiin sillä silmällä et mitä Jessica niissä näkee hyvää ja mitä huonoa, tekniikka alkaa olla kasassa pikku hiljaa mutta tarvii kyllä paljon vielä treeniä ja erityisesti S-I siinä tulee vähän eteenpäin. Muuten ihan kauniit ja teknisesti nätit!

Ehdittiin tekeen sit vielä ohjattua ja siinä varsinki oikeaa kun mun mielestä kääntyy siinä vähän liikaa ja sekin tuli onneksi hyvin esille. Nyt treeneissä kapulat vähän eripaikkoihin kun ennen ja pitää vaan vaatia koiralta et se lähtee sinne minne ohjataan eikä sinkoile miten sattuu! Uuno on selkeästi sisäistänyt nyt kaikki liikkeet ja on vähän sitämieltä ettei tarvi mua vaan osaa ne itsekkin.... eli nyt pitää saada  se kuunteleen mitä sille sanotaan ja mitä käsketään tehdä. Tästä päästäänki hyvin meidän viimeiseen juttuun eli kuuntelutreeniin jossa näkyi hyvin se et Uuno tekee liikkeitä eikä sit kuuntele mua mitä siltä pyydän. Nyt kuuntelu treeniä ja pitää muistaa pysyä itse rauhallisena ja selkeänä ku jos mä alan sohlaan ja hätäileen niin tekee Uuno ihan samoin ihan varmasti! :)
Oli kyllä niin hyvä kaks tuntinen ettei uskokkaan ja tuli niin paljon kaikkee muisteltavaa ja mietittävää! Kyllä oli niin hyvä mieli kun lähdettiin kotiin päin ajeleen ja paljon uusia treeniajatuksia ja mietittävää, nyt vaan sitten treenaamaan!! :)

Tänään käväistiin MTT parkkiksella vähän treenaileen ja tehtiin jääviä joissa istuminen pitää ottaa tehotreeniin muuten oikein hyvät!! Toisena juttuna kuuntelutreeniä jossa meillä kolme merkkiä ,kapula ja ruutu. Tehtiin muutama erilainen versio ja kun mä olin rauhallinen ja selkeä niin me onnistuttiin Uunon kanssa yhdessä!! Yhdistin tuonne vielä toisessa tehtävässä kaukot ja kiertämisen ja me onnsituttiin siinäkin!! :) Uunolle on selkeästi kapula suussa vaikea tehdä esim kaukoja mutta kun muutama kerta harjoitettiin niin alkoi sujumaan hienosti! Uuno selkeästi vähän ihmeissään kun ei tehdäkkään niiku "oikeassa" liikkeessä mutta noita tarvii tehdä enemmän niin ei sitten ole enään niin ihmeellistä! Täytyy vaan muistaa ettei tee liikaa ja muistaa treenata niin"oikeita" liikkeitäkin sitten kokonaisina! Loppuun kiertämisen kautta kapulan kanssa sivulletuloja ja ne parantuneet hurjasti, varsinkin takaosan käyttö nyt jopa ajoittain vähän ylityöskentelee mutta parempi niin ku et jää vajaaksi!! :)

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Juhla viikonloppu

Nyt on juhlittu tän syksyn varmasti suurin tapahtuma meidän harrastusmaailmasta eli eilen juhlittiin Woollandiassa Uunon TVA arvonimeä!! Juhlat oli ihan huippu kivat ja paikalla paljon rakkaita ja ihania ihmisiä, kiitos kaikille tuhannesti!! Uuno sai myös ihania lahjoja ja kiitos myös niistä, kyl meidän nyt kelpaa!! ;)
Tottelevainen suku: pappa-Svedu, iskä-Zaggis ja Unski!!

Jotta elämä ei olisi vaan juhlaa niin mentiinhän me eilen viel sit tokoileen kun piti lähteä oikein cityyn lenkille niin samalla sitten tokoiltiinkin!! Uuno teki jääviä ja niissä pysymistä sekä vielä mukaan lähtöä ja kaikki kyllä onnistui hyvin. Tunnari kerran ja se todella mallikelpoinen, sekä kaukojen ekoja nousuja ja vähän tekniikkaa. Kaikki treenit kyllä meni iniin hyvin et sai olla ylpeä jälleen Uunosta!! :)

Tänään käytiin aamutuimaan heti Tiian kanssa parantamssa maailmaa kunnon lenkillä ja kyllä tää on taas hyvä paikka!! :)
Iltapäivällä käytiin tokoileen feeniksillä Tiian ja Kodan kanssa, Uuno aloitti seuraamisella ja teemana nyt käännökset sekä pysähdykset, seuraaminen tuntuu vaan päivä päivältä aina paremmalta ja uskon et myös näyttää!! Kiertämisen kautta tehtiin luoksetulon stopeista liikkeelle lähtöi jotka kyllä paranee muutaman toistón jälkeen eli niitä pitäis tehdä varmaan enemmän. Tunnari tehtiin todella pitkältä matkaa ja kylläpä oli vauhtia, noitakin pitäis tehdä useammin!!
Uuno käväisi hetken huilaamassa autossa ja sitten tehtiin kierron kautta sivulletuloi ja kapulan luovutusta joihin molemmiin tulle kyllä vauhtia lisää kivasti!! Kokeiltiin myös Tiian magneettipalloa ja se olikin aika kiva kapistus ja Uuno tykkäsi kun sai hypätä sen ottamaan mun takista!! Vikana viel ohjatun oikeaa puolta ja kääntyy sinne liian jyrkkään ja kun toin haettavan kapulan vähän lähemmäs niin ajautui keskikapulalle..... No sitä sit vähän treenattiin ja nyt treenilistalle kyllä tuo oikeapuoli ja sitä tarvii tehdä tehostettusti ja saada se liian jyrkkään kääntyminen pois!! Mutta saatiin pari oikein onnistunutta kaarta tehtyä loppuun kun vähän siirsin itseäni ja kapulaa!! ;)

Kiva viikonloppu kaiken kaikkiaan mutta erityisesti hymyn kasvoille tuo eiliset juhlat!! <3


torstai 22. marraskuuta 2012

Rokkakin treenaa!

Tiistaina käväistiin Uunon ja Rokan kanssa tokoileen feeniksillä kun kerranki ehti päivän valolla. Rokka on nyt aloittanut kanssa treenaamisen pienen tauon jälkeen ja ens keväänä olis tarkoitus kisaamaan mennä eli nyt treenataan ja hiotaan liikkeet kunton ja sitten ens kesänä haetaan ne puuttuvat ykköstulokset!! Suunnitelmia pitää olla!! :)

Rokan kanssa aloitetiinn seuraamisella ja temmon muutoksilla, kylläpä oli kivaa seuraamista ja innokas pikku kooikeri!! ;) Tauko tekee siis näköjään todella hyvää!! Toisena juttuna ruutua ja sinne juoksua ja se myös merkin kautta oikein mallikelpoinen suoritu!! Enempää ei Rokan kanssa touhuttu kun olen ajatellu treenata sen kanssa aika vähän kerralla et motivaatio pysyy ja et Rokka olis aina ihan super innokas!! Olipa kiva tokoilla Rokan kanssa!! :)

Uunon kanssa tehtiin myös seuraamisen tempimuutoksia ja ne paranee kaiken aikaa kun ikää tulee lisää!! Ruutu löytyi myös ilman ongelmia, ruudussa maahanmeno sekä sieltä seuraamaan tuleminen kaikka ihan nappiin! Tehtiin myös ruudussa liikuttelua ja se meni hyvin. Noutokapulan kanssa sivulletuloja ja kyllä se takaosan käyttö paranee kun vaan vaatii et takapuoli laitetaan kunnolla sinne sivulle!! Olipa kyllä kivat treenit Uunonki kanssa!!

Eilen piti kanssa käydä treenaan mutta mä makasin koko päivän sängyssä kun iski vatsatauti ja ei paljoa huvittanut liikkua mihinkään suuntaan.... No koiratkin sai kunnon huilipäivän kun nukkuivat koko päivän mun kanssa sängyssä! Omat sairaanhoitajat mulle!! :)

Tänään vointi sitten helpottui ja lähdettiin kentälle tokoileen, Uunon kanssa aloitetiin hyppynoudolla ja siinä nyt sellaista vauhtia ja ilmettä kun olen siihen toivonut, meni vähän jopa raivolla kapulalle ja se meille sopii!! Ohajtun suuntia alustoilla ja vähän Uuno selvästi ihmeissään kun ollaan tehty viime ajat vaan kapuloilla mutta hyvin alkoi sujua muutaman toiston jälkeen.
Rokka pääsi treenaan välillä ja tehtiin hyppynoutoa joka todella hyvä, samoinku ohjattu oikea puoli!! Hyvin Rokalla kaikki liikeet muistissa vaikka kunnon treenaamisesta jo vähän aikaa!! Loppuun vielä luoksetulon stoppeja ja suora luoksetulo ja sit se oli siinä!
Uunon kanssa viel jatkettiin ja nyt ohjatun oikea kapuloilla ja se oikein nätti. Jääviä suorapalkalla mutta istuminen hieman hukassa kun ei olla pariin päivään niitä tehty mutta muutamalla toistolla musitui mieleen, muuten jäävät hyvät!! Loppuun vielä luoksetulon seisomista kiertämisen avulla ja ne mukavat treenit oli siinä!! :)

Tän vapaapäivän kruunasi kunnon lenkki koko lauman kanssa ja kaikki sai juosta niin paljon kun jaksoivat! Ihana katsella onnellisia koiria!! <3
Ainiin meinasi ihan unohtua, nyt on kaivettu paimennuspilli esiin ja siihen aloitettu puhaltelu treeni ja siitä kuuluu jo ääniäkin!!! ;)

maanantai 19. marraskuuta 2012

Tottelevainen??

Viikko on jälleen vaihtunut ja viime viikko menikin ihan loistavasti mukavien uutisten ja uuden arvonimen johdosta! ;)
Kyllä meni kaikki treenitkin loistavasti kun vaan mietiskeli Uunon uutta arvonimeä ja sitä kaikkea mitä edessä on tuon tokoringin suhteen!

Perjantaina käväistiin treenaan Jaanan ja koirien kanssa Turkkuseen kivassa hallissa, uusi halli meille jotain hyvää treeniä jälleen! Tehtiin ihan perus seuraamistreeniä joka sujui mallikkaasti ja hallissa kiva peili niin näki itse myös hyvin miten homma sujuu. Hyppynoutoa katsottiin Jaanan kanssa ja todettiin et muuten hyvä mutta loppuosaa pitää vähän parannella eli sitä sivulletuloa kun nyt jättää hieman vajaaksi, joten tähän kiinnitettiin huomiota ja saatiinkiin hyviä vinkkejä ja neuvoja siihen.
Tunnari ihan vaan sen takia kun uus ympäristö ja pohja. Tunnari muutaman kerran erilaisilla versioilla ja ne hyvin ja varmasti eli on tuo meidän tunnari aikas vahvalla pohjalla!! ;)
Kyllä oli kiva käydä treenaamassa uudessa hallissa hyvässä seurassa!! Kiitos Jaana jälleen ja treenataan taas yhdessä kun ehditään!! :)

Muuten viime viikolla ollaan treenailtu lähes joka päivä jossain päin, toisinaan yksin ja joskus porukassa. Hyviä treenejä pitkin viikkoa!!

Olen sisällä innostunu taas naksutteleen ja jumppaileen koko sakin kanssa ja varsinainen energia pakkaus on Obelix, joka on ihan tohkeissaan kun huomaa et hänen vuoro koittaa!! Obe osaa ihan pian EVL kaukot ja metallinouto sujuu eli pitäiskö alkaa opettaan jotain alokasluokan liikkeitä jos vaikka joskus innostuisi kisaamaanki taas bernin kanssa vai hakisko jotain erityislupaa et pääsis EVL:än suoraan.... Obelix on kyllä niin innokas ja touhukas nykyään et sen kanssa voipi tulla jossain vaiheessa ihan oikeesti ne kokeet nenän eteen!! ;)

Jaa minusta tulossa tottelevainen vai??

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Virallista

Nyt se on sitten ihan virallista ja totta et Uuno on sen verran tottelevainen heppu et on ansainnut nimensä eteen lyhenteen FI TVA!!
FI TVA UunoDG

tiistai 13. marraskuuta 2012

Kyyl kannatti....

Nimittäin keskittyä.....
 Keskittynyt parivalkakko!! ;)

Eilen saatiin Uunon kanssa miellyttävä maili eli päästiin mukaan etelä-hämeen nuortenkoirien tokorinkiin kahdeksi vuodeksi!! Meitä on nyt kuuden koirakon porukka jolla treenaillaan ja tullaan varmasti tekemään hienoja tuloksia!! Ihanaa kun rinki perustettiin ja ennekaikkea parasta on se et me ollaan mukana!! :)

Sunnuntaina treenailtiin aamutuimaan Tiian ja Kodan kanssa elonkierron parkissa ja Unskin kanssa tehtiin ohjatun oikeaa puolta ja se oikein nätisti, palautusta pitänee nyt treenailla erikseen ku olen paljon palkannu lennosta niin vähän on sivulletulo kärsinyt....  Ruudun keskikohta reenilistalla myös ja se löytyi hyvin ja on todella aktiivinen ruudussa, ruudussa pysymistää käskytyksestä huolimatta ja siellä pysyi nätisti häiriöstä huolimatta. Toisessa setissä tunnari ja seuraamisen perusasennot, tunnarissa laitettiin kapulat todella lähelle toisiaan ja hyvin pystyi Uuno silti tekeen töitä ja keksittyyn. Paikallaan Uuno istui tovin Kodan vieressä ja nätisti istuikin eli hyvät treenit ja hyvä mieli! Treenien jälkeen mukava lenkki vesisateessa, eipä voisi paremmin sateinen sunnuntai alkaa!! :)

Eilen koirilla oli totaalinen treeni vapaa, käytiin vaan käveleen kunnon lenkki. Tänään sitten jätettiin lenkki väliin ku mun päivä vähän venyi mutta sitten ehdittiin kuitenki reenaileen sisällä ja kaikki koiruudet pääsi osallistumaan. Tehtiin kaikkien kanssa naksun kanssa kosketusalustaa, sivulletuloja ja temppuja, sen lisäksi Uunon kanssa vielä noutojuttuja ja jääviä. Sisätreenitkin välillä mukavia kun ulkona on pimeää ja synkkää, tulispa se lumi jo maahan äkkiä.....

lauantai 10. marraskuuta 2012

Odottelua ja treenejä

Viime viikonlopun "karsinnan" tuloksia ollaan odoteltu jännittyneenä mutta mitään ei ole vielä ainakaan kuulunu mutta kyllä sieltä tässä lähipäivinä varmasti jotain kuuluu ja toivotaan nyt et päästään Uunon kanssa mukaan! ;)

Tää viikko on tuonnut muutakin uutta mun elämään eli aloitin maanantaina uudessa työpaikassani ja tuntuu et jotenki ollut koko viikon todella väsynyt kun joutuu paljon miettimään noita työjuttuja ja muisteleen et miten mikäkin asia tehdään, joka työpaikassa aina vähän omat juttunsa vaikka se itse hoitotyö samanlaista onkin! Väsymyksestä huolimatta työt ovat alkaneet hyvin ja olen tykännyt kovasti eli hyvän ratkaisun olen varmasti tehnyt kun työpaikkaa vaihdoin!

No sitten koiratouhuihin eli ollaan treenailtu varsinkin Uunon kanssa ahkerasti ja kaikki sujunut normaaliin tapaan eli hyvin!! On kiva kun on koira joka osaa kaikki liikkeet ja nyt pystyy vähän tekemään kuuntelu harjoituksia ja vaikeuttamaan liikkeitä, oma mielikuvitus on vaan välillä vähän hukassa et keksii niitä erilaisia versioita. Uunossa huomaa vauhdissa selvästi kun on varma mitä tekee niin vauhti kasvaa niissä liikkeissä ja tekee muutenki nykyään muutenki todella varmasti ja innokkaana! Toko on niin kivaa!

Sisällä ollaan treenailtu koko sakin kanssa vähän takaosan käyttöä ja kaikkea kivaa ja hassua! Kyllä koirat ovat ihan tohkeissaan kun otetaan naksu käteen ja aletaan temppuileen, ihanaa nähdä niin innokkaita koiria! :)

Tänään käväistiin Uunon kanssa Somerolla vähän paimentamassa ja oltiin porukalla pellolla ja ajatuksena kaaret. Uunon vasen kaari todella hieno mutta oikea viel vähän tiukka, mutta kyllä se sieltä aukenee pikku hiljaa. Nyt harjoiteltiin myös sitä et mä olen rauhallinen ja kas kummaa kun annoin selkeitä käskyjä ja en huutanut montaa käskyä peräkkäin niin homma toimi paljon paremmin! On paimennus vaan niin kivaa!! :) Nyt vaan täytyy aloittaa itse ne pillitreenit koska olen päättänyt etten treena sisällä ennekuin osaan puhaltaa kunnolla siihen pilliin.... Katsotaan pääsenkö koko talvena sisälle treenaan!! ;)
Mukavan päivän pellolla kruunasi kyllä todella maukas keitto ja omanapiirakka, nam nam!! Kiitos kaikilla seurasta!!

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Karsinta

Tää loppu viikko on vaan kulunut mystisesti, en oikein tiedä mitä meillä on touhuttu mutta jotain varmasti on!!
Eilen lauantaina Uunolla oli edessään elämänsä ensimmäinen karsinta, samoin myös mulla ja tällä erää karsittiin Etelä-Hämeen kennelpiirin nuorten koirien tokorinkinkiin.... Tulos selviää ensin viikon aikana, vähän jänskättää!! :)

Karsinta meni Uunon ja mun osalta ihan hyvin, paikka makuu muuten nätti mutta maahan tarvi kaks käskyä kun kai luuli et kyseessä istuminen. Seuraaminen ihan perusseuraamista, hieman seilasi oikealta paikalta eteen ja takas omalle paikalleen mutta muuten kivaa  seuraamista. Suora luoksetulo ihan Uunomainen ja hyvä. Tasamaan nouto ja kapulan pito ihan ok. Vapaa valintaisena liikkeenä me tehtiin kaukot EVL tyyliin ja ne kanssa ihan siistit, nyt vaan toivotaan et arvioijat tykkäsi musta ja Uunosta ja päästään mukaan rinkiin!! :)
 Valmiina hommiin

Kaukot
 Iloisena suoritusten jälkeen!!
Unski <3

Tänään aamutuimaan käväistiin Eijan kanssa tokoilemassa elonkierron parkissa kun meillä varsinki tuo treenaaminen jäänyt vähän vähiin tällä viikolla...
Uunon kanssa tehtiin ohjatun vasentapuolta kun meillä nyt uudet hienot kapulat käytössä, kyllä kelpasi tehdä hienoja noutoja uusilla kapuloilla!! Zetan seuraamista ihan erikseen ja se nyt oikein kivaa mutta sitä täytyy muistaa treenailla jatkossakin! kaukojen ekoja nousuja ja itten vähän tekniikkaa ja nyt alkaa ne takajalat pysymään paikoillaan jo aika hyvin, vähän vielä tekniikka treeniä niin kaukot on kunnossa. Tunnari kertaalleen ja se ihan tavalliseen tapaan eli varmasti ja tarkasti. Loppuun vielä paikalla istuminen Reiskan kanssa ja nyt ei liikkunut etutassut vaikka poistuin aika vinoon auton taakse!! Hyvät aamutreenit, kiitos Eija!! :)