.

tiistai 30. joulukuuta 2014

Loppu vuoden touhut!

Joulun pyhät tuli ja meni, tuli syötyä, huilattua ja lenkkeiltyä. Välillä on kyllä niin ihanaa kun voi vaan kävellä valmiiseen pöytään syömään, käydä koirien kanssa pitkällä lenkillä valkoisessa luonnossa ja sitten vaan olla kotosalla ja ihmetellä maailman menoa!! Jotenkin tästä vaan olemisesta nauttii ihan suunnattomasti kun syksy ollut suht kiireinen, töitä olisi vaikka kuinka ja paljon, koulu painaa päälle kaiken aikaa ja sitten vielä ainainen pimeys väsyttää ja ketuttaa eli joulun pyhät ja muutama loma päivä tuli kyllä todella tarpeeseen!! Huomenna pitäis mennä käymään töissä mutta sitten saa taas olla viikon verran kotosalla vapaapäivillä ja lomalla eli kyllä saa ladattua akut täyteen talven ja kevään kiireitä varten!!

Joulun pyhinä tokoiltiin hallilla monen monta kertaa, treenattiin monen moisella kokoonpanolla ja vähän uusiakin tuttavuuksi tavattiin eli antoisia treenejä ollut ja paljon on treenattu.
Treenisuunnitelma karsintoi varten on valmiina ja sen toteutus tänään aloitettiin, eihän tässä neljässä viikossa enään mitään erikoista ja suurta muuteta. Meidän treenit Uunon kanssa keskittyy nyt fiilikseen ja siihen kuuluisaan ilmeeseen sekä tietenkin vauhtiin ja voimaan! Tehdään sellaisii juttui mitkä itse nään tärkeiksi tässä vaiheessa ja sitten maaliskuussa ollaan taas viisaampia osuiko mun ajatukset nappiin vai ei!! Treenaaminen Uunon kanssa on nyt viime aikoina tuntunut todella hyvältä, on ollut pienii ongelmiikin mutta silti tuntuu todella hyvältä ja siltä et oikeaan suuntaan mennään. Zetan kanssa pitää tehdä paljon töitä nyt neljän viikon aikana ja tullaankin tekemään, toinen tärkeä juttu on tunnarin mielentila ja kolmantena kaukojen tekniikan puhtaus eli noista meidän treenit paljon koostuu ja sitten sinne väliin kaikkea muuta!!

Uudet tokosäännöt on julkaistu ja pari kivaa muutosta tulossa EVL:än eli hyppynouto poistuu ja tilalle tulee kiva liike jossa yhdistyy kiertäminen, nouto, hyppy ja ohjaaminen. Tuota liikettä on jo vähän kokeiltu ja itsellä on jo vähän ajatusta miten sitä lähdetään työstämään ja mihin pitää kiinnittää erityisesti huomiota, aika näyttää sitten miten se toimii. Toinen suurempi muutos on paikalla olot, niitäkin vähän testailtiin pyhien aikaa hallilla ja kivaa vaihtelua sekin, ettei ne ole enään niin puuduttavan pitkät!! Mä tykkään kun tulee jotain uutta, pääsee työstämään koiralle taas uusia kokonaisuuksia ja kiva nähdä miten ne alkaa toimia!!

Oikein mukavaa loppu vuotta kaikille blogin lukijoille ja ensi vuoden puolella sitten palataan meidän touhuihin tarkemmin!! :)

tiistai 23. joulukuuta 2014


Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy; 
Sinne saattaa löytää, vaikka paikallansa pysyy.
Katson taivaan tähtiä ja niiden helminauhaa, 
Itsestäni etsittävä on mun joulurauhaa.

Joulumaa on muutakin kuin tunturi ja lunta.
Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta.
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä, 
Joulumaa jos jokaiselta löytyy sydämestä! 

Joulumaasta kuvitellaan paljon kaikenlaista, 
Kuinka toiveet toteutuu ja on niin satumaista.
Voi, jos jostain saada voisin suuren puurokauhan, 
Sillä antaa tahtoisin mä maailmalle rauhan! 

Joulumaa on muutakin kuin pelkkää toiveunta, 
Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta.
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä, 
Joulumaa, jos jokaiselta löytyy sydämestä.

Joulumaasta uskoo moni onnen löytävänsä, 
Mutta sepä kätkeytyy tai narraa etsijänsä.
Onnea kun mikään mylly valmiiksi ei jauha -
Itsestään on löydettävä ihmisen vain rauha. 

OIKEIN HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUN AIKAA!!
- Rasmus, Rokka, Uuno, Obelix & Minna -

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Jessica & Naurava koira

Tiistaina iltasella ajelin Uunon kanssa Sipoossa käymään ja tapaamaan Jessicaa, tietenkin tokon merkeissä!! :) Aloitettiin tunnarilla kun halusin tehdä sitä vieraalla pohjalla niin ettei Uuno ole päässyt juoksenteleen siellä ennen, herra teki niin hienot tunnarit ettei tosikaan, varmaan ja tarkkaa työskentelyä!!! :) Kokeiltiin vähän vaikeuttaa tehtävää kun laitettiin alle Jessican koirien makuu alusta mutta eipä tuo haitannut mitään!!! Toisena juttuna katsottiin kaukoja, olen tehnyt nyt avustajan kanssa ja halusin kuulla et ollaanko menyt eteenpäin vai ei. Kaukot oli aikas kivat, ei ihan teknisesti puhtaat vielä mutta eteenpäin ollaan kuulemma menty eli jatkamme samalla mallilla!! :)
Aikaa oli ruhtinaalisesti niin katsottiin koko evl kisamaiseen tyyliin läpi -> luoksetulossa todella hienot stopit ja vauhti ihan ok. Ruutu siisti ja hyvä vauhtinen, hieman jäi eteen ja korjasin taaemmas. Zetassa sitten seisominen istumiseksi, muutenkin vähän huono fiilis koko liikkeen. Seuruussa vähän voimaton, perus nättiä kuitenkin. Ohjattu nätti ja hyvä vauhi, samoin hyppynouto. Tunnarissa jälleen todella varma ja tarkka. Kaukoissa hieman eteni S - I vaihdossa muuten oikein kivat!!!Kokonaisuutena kiva setti, zeta harmitti kun se on ollut jos hyvässä mallissa ja nyt ei tuntunut ollenkaan hyvälle... Zetaa työstettiin vielä erikseen ja siinä Uuno todellakin jotenkin ahdistunut ja kireä eli nyt kehumista peliin ja pitää saada Uuno rentoutuun ja itse pitää myös olla rento. Mietittiin myös mun äänenpainoja jos niillä voisi olla osuutta asiaan väärän asennon kanssa, no aika näyttää mutta nyt pitää zetaa työstää!! Seuruuta kanssa vähän katsottiin ja siihen nyt myös kehui matkaan ja saada siitä hieman rennomman oloista tai paremminkin näköistä. Pikku juttui mutta vaikuttaa niin paljon siihen yleisilmeeseen!! :)
Kiitos Jessica jälleen, näillä neuvoilla jatketaan ja mennään kohti karsintoja kovaa kyytiä!! :)

Eilen ajeltiin häiriköiden kanssa Riihimäelle naurava koira areenalla hieman treenaileen. Noi vierashalli treenit on vaan niin parhaita ja niissä kyllä oppii ihan hirveäsi ja koira saa hyvää kokemusta eripaikoista!! Aloitettiin paikalla oloilla ja ne hyvin, maahankin oikein rennosti ja palkkasin siinä välissä!!
Uunon kanssa tein kisamaisessa setissä, suora luoksetulo, tunnari, hyppis ja zeta. Luoksetulon tuli ok ja pääsi palkaksi putkeen, tunnarissa jäi kovasti kiinni halin maton haisteluun ja vähän ehkä unohti mitä oli tekemässä, hyppis ok ja zetassa taas sitä huonoa fiilistä havaittavissa! No nyt ainakin tiedossa mitä työstetään ja paljon!! Lopuksi viel tehtiin vähän kaikki yht aikaa, me tehtiin pari tunnaria ja ne oli nyt ok tai oikeastaan tosi hyvät. Zetaa avustajan kanssa joka naksutteli oikeista asennoista ja Uuno näytti heti paljon rennommalta eli tuota pitää kyllä jatkaa ehdottomasti. Hyvät ja opettavaiset treenit kyllä jälleen!! :) Onneksi parin viikon päästä on jo seuraava visiitti vieraassa hallissa!!!

lauantai 13. joulukuuta 2014

Kierrossa oli juu ja pahasti.

Blogin päivttäminen taas hieman jäänyt mutta nyt kokeillaan muistella parin viimeisen viikon tapahtumia. No yksi täkeimmistä asioista oli viime sunnuntaina kun Kotin Tanja kävi koiria käsitteleen Forssassa ja multa Uuno sekä Rokka pääsivät nauttimaan. Rokan kanssa en ole ihan varma nauttiko hän... Rokan kanssa nuo käsittelyt ovat ajoittain aika painajaista kun herra ei vaan malta olla paikoillaan pitäis päästä tutkimaan kaikkia hajua ja muuten vaan voi singahdella minne sattuu. No selvittiin kuitenkin hengissä ja Rokka oli yllättävän hyvässä kunnossa kun ottaa huomioon sen että käsitelty kunnolla varmaan vuosi sitten, jäykkyyttä oli kyllä rangassa ylimeno alueilla ja lapojen välissä hieman mutta muuten kivassa kunnossa!!! Olin oikein yllättynyt positiivisesti tästä tuloksesta!!
No Uunon kanssa sitten Tanja saikin tehdä töitä vähän enemmän, sillä Obehan tärmäsi Uunoon sillon pari viikkoa sitten kunnolla ja se kyllä näkyi tai tuntui. Uunon oli koko rintaranka kierrähtänyt ja se aiheuttanut jumit lannealueelle sekä pahaa kireyttä vähän jokapuolelle. No onneksi Tanja sai Turhapuron käsiteltyä ja jumit auki, johan muuttui Uunon seisoma asentokin paremmaksi kun pystyi seisomaan suorassa, nyt vaan jumpataan sitten ja ravataan paljon jotta saadaan ranka pysymään joustavana ja eloisana ettein vaan uusia jumeja synny sekä kielletään Obelixiä törmäilemästä Uunoon!!! :)
Tälläistä tää koirien kanssa elämä on, välillä ollaan ihan kierrossa ja jumissa mutta sitten taas Tanjan taikakädet tulee ja hoitaa homman, mä en kuitenkaan halua pitää mun koiria missään pumpulissa vaan haluan että ne saa nauttia elämästään ja riehua ja remuta menemään minkä ehtivät, välillä tietenkin pidetään huilipäivii ja tehdään ravilenkkei, mutta tekevällä vaan näitä kolhui sattuu!

Mennyt viikko on siis vietetty aika rauhallisesti ja annettu Uunon palautua käsittelystä kunnossa. Loppu viikosta on treenattu tokoa muutama kerta ja kyllä huomaa miten vaikuttaa maahanmenoihin ja varsinkin kaukojen tekniikkaan et koira on kunnossa ja pystyy sen puolesta tekemään asiat teknisesti oikein. Häiriköt kävi eilen taas hallilla ja oli niin hyödylliset sekä kivat treenit, noissa treeneissä se suunnitelmallisuus kyllä on iso asia!! Muuten ollaan treenattu suunnitelman mukaan ja hyvin menee mutta antaa mennä nyt vaan!! ;) Ainut pieni muutos meidän suunnitelmaan on se ettei mahduttu nyt huomenna kokeeseen mihin olin ajatellut mennä eli nyt jää tuo vierashalli treeni kisojen mielessä väliin, no onneksi on noita vierashalli treenei tulossa kuitenkin niin pitää ottaa niistä nyt kaikki ilo irti ja tehdä niitä kisanoamisii juttui niissä aina ensiksi.

Viime kuun lopulla vietettiin Forssan hallilla Uunon "titteli" juhlia tietenkin treenien merkeissä ja vähän herkuteltiin samalla!! Kiitos kaikille mukana olleille oli kyllä niin kivaa treenata yhdessä vähän isommalla porukalla ja vaihtaa kuulumisia!!
Mitäköhän vielä muuta meillä on tapahtunut, ei nyt mitään merkittävää varmaan kun ei mieleen muistu, täytyy jatkossa muistaa päivitellä blogia hieman tiuhempaan että muistaa edes mitä on tapahtunut!