.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Matkailua

Perjantaina käytiin tokoileen Feeniksillä Tiian ja Kodan seurassa ja olikin jälleen hyvät treenit! Uunon kanssa tehtiin vähän seuraamista ihan vaan sen takia et saadaan sitä videolle jatkoa varten!  Luoksetulon loppuosaa kiertämisen avulla ja siihen on saatu kyllä kivasti vauhtia lisää ja asennetta, sekä istuminen nopeutunut paljon. Ohjattu kertaalleen niin et Tiia vei haettavan mutta heitti muut ja nyt ihan sairaan hieno ohjattu!! Ruutuun juostiin muutama kerta ja mä vähän mokasin niissä kun pysäytin liian aikaisin eli mun pitää malttaa vähän kauemmin etten pysäyttele niin aikaisin, olen nyt myös palkannut paljon maahanmenoa ja se hurjan hieno kun kerran se tehtiin eli kyllä se treenaaminen jälleen kerran vaan auttaa!!
Uunon sivulletulo treeniä kierron avulla ja kivasti tulee!!! :)
Uunon treenejä perjantaina, seuraamiseen en ihan ole tyytyväinen mutta nyt näkee missä mennään tällä hetkellä. Ruutu ja ohjattu kyllä hienot!! :)

Eilen lauantaina piti alustavan suunnitelman mukaan tokoilla Tallinnassa tokokokeessa mutta aikataulu ongelmien takia jätettiin sitten koe väliin ja mentiin Saken ja isän kanssa vaan muuten shoppaileen päiväksi Tallinnaan! Kyllä me sinne Tallinnaan vielä mennään tokoileen kun vaan löydetään sopiva ajankohta ja koe!
Illalla vähän kotosalla temppuiltiin ja hassuteltiin kaikkien koirien kanssa! Obe on kyllä niin hassu kun sen kanssa naksuttelin ja yritin vähän sen saamaan tarjoileen eri juttuja ja kylllä hiljaa hyvää tulee! ;)

Tänään meillä oli vuorossa tokokoulutusta Somerolla Woollandiassa Jaanan valvovan silmän alla ja kyllä oli todella mukava päivä hyvässä seurassa ja hyvissä opeissa!! Niin ja ennenkaikkea ruoka oli jälleen erinomaista, nam nam!! :)
Uunon kanssa tehtiin ekaksi seuraamista ja siinä temmon muutoksissa vähän aukesi, mutta ei tullut esiin sitä edistämistä mitä lähdettiin hakemaan. Tehtiin paljon temmon muutoksia ja Uuno alkoi parantamaan seuraamista, nyt täytyy vaan treenata paljon temmon muutoksia ja niin etten sano Uunolle mitään vaan sen pitää itse pitää huolta omasta vauhdistaan tarkkailemalla mua. Myös ihan peruspaikka treeniä koska eipä se paikan vahvistus varmasti pahasta ole!
Tehtiin luoksetulon stoppeja ja ne nyt hyvät vaikka valitin et valuu niissä vähän, taidan olla hieman vaativa itse ku ei niissä nyt mitään ihmeellistä ollu.... ;) Hyvän vinkin sain kyllä avustajan käytössä noissa stopeissa!!
Iltapäivällä työstettiin ruutua ja nyt tuli hyvin sivulle vaikka siinä vähän ollu ongelmia ja ei jäänyt nyt yhtään kiinni merkkiin. Hahmotti ruudun myös hyvin vaikka kentällä muitakin merkkejä, merkki myös erinomainen. Ruudunki treenaamisessa täytyy muistaa käyttää mielikuvitusta eikä treenata aina samalla tavalla!
Kyllä oli mukavat ja kivat treenit, kiitos Jaanalle erityisesti!! Kiitos myös Marikalle ja Kimmolle koulutuksen järjestämisestä, näitä lisää!! :)

Illalla vielä lenkkeiltiin koko perheen voimin lähimetsissä ja löydettiin taas uusi kiva lenkki polku ihan tuosta läheltä!! Nyt mulla alkaakin parin viikon syysloma ja sitten uudet haasteet työrintamalla, mutta nyt nautitaan lomasta ja kokeillaan lenkkeillä mahd paljon ja nauttia syysilmoista ja treenailla tietenki ahkerasti!! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti