.

perjantai 14. syyskuuta 2012

Sänkipellolla!

Keskiviikkona  mun ilta kului tokokokeessa mutta tällä kertaa ei kilpailijana vaan toimitsijana, no pääsi Uuno tekeen paikallaolot EVL koirien kanssa kun siihen tarvittiin yksi "häirikkö" koira ja se oli juuri sopiva tehtävä Uunolle!! Uuno teki istumisen todella hyvin ja makuussa pää oli kaiken aikaa maassa eli tehotreeni tuon pään kanssa on siis auttanut kummasti, tehotreeni jatkuu!! ;)

Onnea kaikille tokoilijoille hienoista suorituksista, oli ilo kerranki vaan seurailla muiden suorituksia eikä tarvinut miettiä omaa suoritusta missään vaiheessa!! ;)

Eilen torstaina käväistiin Uunon kanssa paimentamassa Somerolla kun se paimennuskin on vaan niin kivaa!! ;) Ekalla kierroksella tehtiin kaaria pellolla ja kaaret molempiin suuntiin nyt hienot, oikea vielä selvästi huonompi kuin vasen mutta on se oikeakin parantunut hurjasti tässä kesän aikana!!
Toisella kierroksella pyörittiin pienemmässä aitauksessa ja harjoiteltiin suuntia niin et mä seisoin vaan aidan vieressä ja Uuno kuljetteli lampaita siellä aitauksessa sinne minne mä halusin. Ihan kaikki käskyt ei menny juuri niinku olisin halunnut mutta tähän auttaa vaan treenaaminen!!
Loppuun Uuno sai tehdä viel pätkän ihan perus kuljetusta ihan silleen pentutyyliin ja se oli niin hauskaa ja iloista puuhaa!!!
Ensi kesän tavoite paimennuksen suhteen on kisata kakkosluokassa niin paimenkoirayhdistyksen kuin kennelliiton kisoissa eli nyt talvi treenataan ahkerasti jälleen!

 Muutama kuva eiliseltä sänkipelto kävelyltä:
Rasmuskin innostui juoksemaan kepin kanssa...
 Huomaatkos Uuno tää on mun keppi, sanoo Rasmus
 Pikkasen ylpeä Rasmus


Tänään aamupäivällä käytiin Tiian kanssa tokoileen kentällä ja ensin tein Uunon kanssa vähän seuraamista mutta en nyt oikein tiedä mitä sen kanssa teen, ku jos kovasti korjaan perusasentoa taaksepäin niin Uuno vähän paineistuu ja seuraaminen kärsii..... Tätä pitää nyt miettiä ja pohtia ja harkita miten sitä seuraamisen paikkaa lähdetään muuttamaan niin ettei koko seuraaminen hajoa siinä sivussa...
Ohjattu niin et kapulat normaalia kauempana toisistaan ja onneksi tehtiin oikeapuoli kun siinä kääntyy nyt liian jyrkästi ja ajautui kerran jopa keskelle eli oikea puoli nyt halkotreeniin.... Uskon et sillä saadaan se kuntoon ja sitten pitää viedä sitä oikeaa kapulaa vaan vähän enemmän sivulle et koukkaa sinne kunnolla. Ohjatun sivussa palkkailin merkkiä ja se on kyllä hyvä ja vahva tällä hetkellä.
Zetan asentoja leikin varjolla ja ne on, myös istuminen nyt todella hyvin ja selvästi Uunolla nyt itsellä asennot selkeämmät!
Loppuun vielä paikallaoloja ensin pari lyhyttä makuuta häirittynä, pää pysyi hyvin maassa vaikka Tiia teki aika suuren häiriön. Tehtiin myös kyhyt makuu ja istuminen Kodan kanssa ja ne molemmat myös ok! Kiitos Tiia ja Koda aamutreeneistä!! :)

Treenien jälkeen käytiin Katin ja koirien kanssa lenkkeilemässä vesisateessa, ei haitannut sade ja tuuli yhtään!! Kylläpä koirilla oli kivaa kun saivat juosta sänkipellolla!
Iltapäivällä käytiin Vaulammilla Oben kanssa harjoittelemassa vähän kärryjen vetämistä ja eihän tuo hölmö edes huomannut kärryjä perässään.... Käveli vaan namin perässä innoissaan, Obesta tulee vielä kyllä hyvä vetokoira kärryjen ja reen eteen kun ei turhista sätkyile!
 Obelix ja Leevi vetopuuhissa!
Kaivelin tässä vanhoja valokuvia ja löytyi myös tämä kuva Kasperista syksyltä 2009..... Kyllä tuli melkein itku kun tuota kuvaa katselin, voi miten ihana ja rakas tuo nallekarhu oli....Ikävä Kasperia on vaan suuri...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti