Otsikosta voi jo arvata meidän tämän alku viikon treenien teeman ja et mitä ollaan tehty.... Lauantain koulutuksen jälkeen olen vähän ajatellut ja mietistkellyt pienessä päässäni ja todennut et jos haluu menestya ns. suurissa kisoissa tokossa niin koiran pitää sietää uskomattomasti häiriöö. Tästä olen nyt ottanut oppia ja tehnyt meidän perustreeneistä vähän erilaisii kun olen vähän joka asiaan lisännyt häiriöö ja huomannut kuinka hyvin Uuno niistä selviytyy eli olen varmasti osannut opettaa sille jotain asioita oikein kun tuo häiriö ei aiheuta mitään ongelmaa!!
Lauantain jälkeen olen myös mietiskellyt paljon muuta tokoon liittyvää ja sitä miten teen siitä koiralle mahdollisimman selkeää, jotta se olisi reilua ja voisimme nauttia siitä koiran kanssa molemmat täysillä. No se on nousut yhdeksi aika tärkeäksi jutuksi omassa toiminnassani että AINA omien kriteerien pitää olla samanlaiset eli toisena päivänä ei voi kelvata vähän vino perusasento vaan sen pitää olla aina suora ja juuri oikeassa paikassa että sen voi palkata. Olenki nyt kokeillut kiinnittää huomioo enemmän niihin mun kriteeteihin eli mitä mä haluan tai miten mä haluan et Uuno suorittaa minkäkin jutun.... Olen myös tämän ajattelu työn tuloksena tullut siihen tulokseen et TOKO on todella selkeää koiralle kun aina muistaa vaatia samat asiat ja et ne tehdään aina yhtä hienosti ja hyvin eli nyt mietinnässä ne omat kriteerit ja se kuinka voin ne toteuttaa eli nyt ei auta treenaaminen vaan nyt vaaditaan vähän ajattelutyötä multa!
Omassa treenaamisessa tullaan jatkossa enemmän kiinnittämään huomioo vauhtiin sillä sitä tulee kyllä treenattua vähän liian vähän kun nyhvätään jotain tekniikkaa paljon eli nyt vauhtia ja hurvittelua kehään ja sitten vastapainoksi tietenki tekniikkaa mutta vauhdilla saa näyttävyyttä, mutta pitää kuitenki muistaa se tekniikkakin ja sen treenaaminen! Niin ja sitten se häiriö siihen mulla onkin nyt päässä monen monta hyvää ideaa miten sitä treenataan eli odottakaahan vaan treenikaverit kun treenaatte mun ja Uunon kanssa!!! ;)
Sittten niihin alkuviikon treeneihin ja niiden sisältöön, maanantaina mun alkoi työt loman jälkeen iltavuorolla ja treenattiin illalla sisällä Uunon kanssa kaukojen tekniikkaa ja pääasiassa istu-seiso-istu kun tuon sarjan tekniikkaa pitää parantaa ja vähän opettaa myös uusiksi. Paikalla oloon ja pään maassa pysymiseen lisättiin häiriöö oikein kunnolla kun Sakke häiriköi Uunoa, hyvin Uuno sen kesti vaikka otettiin aika suuri askel eteenpäin tuossa jutussa, mutta tuota pitää nyt jatkaa.
Tiistaina Lotan agility koulutus valittevasti peruuntui ja sehän tarkoitti sitä et me suunnattiin tokoileen, tällä kertaa kartanon puistoon Lennun ja koirien kanssa.
Rokka teki paikalla istumisen ja se oli jotenki todella vaikeaa eli siihen täytyy keksiä joku juttu et Rokan vire olisi siinä parempi... Suora luoksetuloja vauhdilla, stopit kiertojen avulla ja ne myös siistit. Seuraamista namin kanssa ja siinä alkaa olla sitä asennetta aika kivasti ja häntä heiluu kivasti kaiken aikaa!!! Kaukojen ekaa nousua ja ne on kyllä hyvin hallussa ja Rokan asenne ihan huippu. Ruutu tehtiin loppuun ja se ensin ihan hukassa mutta uusinnalla oikein nätti, ruudun etsintää katseella pitäisi treenata sillä nyt ei aluksi yhtään hakenut ruutua vaan sinkoili vaan johonki suuntaan....
Uuno suoritti paikalla makuun Milan vieressä, joka muuten ihan nätti mutta pää nousi kerran kun kävelin pois luota eli se tehotreeniin. Paikallaan istuminen lyhyt ja se ihan ok, vähän oli etupainoinen mutta istui kuitenki nätisti! Seuraamisen paikkaa haettiin lyhyillä pätkillä ja vähän Uuno selvästi ihmetyttää mutta kyllä se seuraaminen siitä taas paranee ja on se kaiken aikaa parempaan päin menny. Ruudun Uuno suoritti todella mallikkaasti ja samoin merkki. Kiertojen avulla luoksetulon stoppei ja maahanmeno oli nyt todella hieno, ihan syöksyi maahan, seisomiseen haluisin viel vähän terävyyttä lisää mutta kaikki ajallaan.
Eipä me varmaan muuta tehty, sitten lenkille elonkiertoon Tiian ja Onnin kanssa!!
Tänään keskiviikkona aamusta lähdettiin reippaasti lenkille Katin, pikku prinsessan ja koirien kanssa ja olipa kivaa jälleen!!
Lenkiltä siirryttiin kentällä vähän tokoileen jossa Eija ja Maria jo meitä odotteli, Rokka ei nyt treenannut mitään vaan katseli vaan muiden touhuja!!
Uunon kanssa tein häiriö treeniä eli ensin ohjattu niin et merkin ympärillä paljon kaikkee kamaa, leluista kapuloihin, merkistä Uuno suoriutui hienosti ilman ongelmia. Jatkettiin treeniä viel niin et siitä merkiltä piti jatkaa ohjattuun noutoon niiden "romujen" läpi ja mun yllätykseksi tämäkin meni todella hienosti!! Ei yhtään ihmetellyt romuja vaan meni hienosti hakemaan oikea kapulan mulle joka kerta!
Saman romukentän taakse rakennettiin ruutu hetken päästä ja sitä kokeiltiin et miten se onnistuu ja sekin meni todella hyvin eli kyllä UUno jotain häiriöö kestää ja aikas hyvinki, nyt vaan treeneissä pitää kokeilla käyttää tuota omaa mielikuvitusta aktiivisesti!
Paikalla olot tehtiin beussien kanssa ja istuminen 4 minuuttia todella mallikas ja hieno, paikka makuun Uuno teki yksin ja häiriöinä toimi EIja ja Maria ja sekin meni hyvin, äkkiä Uuno vaan siedättyy siihen häiriöön ku on jo paljon parempi vaikka lähtötilannekkin oli kuiteski aikas hyvä!!
Hyvät häiriötreenit siis tehty ja olen todella tyytyväinen Uunon et suoriutui niistä noin hyvin koska häiriöö ollaan tehty aikas vähän tai ainakaan tuollaista häiriöö!
Illalla kotona viel otettiin kaukojen tekniikka/jumppa treeniä kun olen nyt päättänyt urakalla keskitty siihen tekniikkaan ku siihen se liike kuitenki aika pitkälle perustuu ja samalla tietenki tehtiin pää treeni häirittynä kun olen nyt päättänyt saada sen pään kuntoo ja silleen et se toimii missä vaan!
Paljon suunnitelmii on ja niiden toteuttamiseen menee aikaa mutta mikäs tässä treenatessa kun Uuno rakastaa tekemistä mun kanssa ja on aina valmis treenaamaan ja puuhamaan!
Huomenna mennään Somerolla moikkaamaan lampaita eli päästään taas treenaamaan meidän toista rakasta lajia eli paimennusta, kyllä tää treenaaminen on vaan niin ihanaa!!! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti