.

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Tohtoria, paimennusta, tokoa & BIS1

Viikko taas vierähtänyt lopuilleen ja voisi olla hyvä aika miettiä mitä meillä on touhuiltu tällä viikolla..... Maanantaina karkasin töistä vähäsen ja matka kohti Helsinkiä ja Mevettiä alkoi, meillä oli siis kooikereiden silmäpeilaus ja Oben luustokuvaukset ohjelmassa. Rasmuksen ja Rokan silmät terveet eli kaikki hyvin siltä osin jälleen. Oben silmät katsottiin kanssa koska toisessa silmässä pieni valkoinen kohta ja se tohtorin mukaan trauma peräinen tai sitten joku kolestrooliläikkä, mikä siis sekään ei ole vaarallinen eli Oben silmät terveet!! No sitten päästiin luustokuviin ja ne nyt ei niin hyvät ollutkaan eli lonkat ei ihan ole priimaa ja toisessa kyynerässäkin jotain oli, no mutta pääasia et Obe pärjää noiden kanssa kun vaan pitää huolta lihaskunnosta ja ettei se pääse lihomaan. Olihan Kasperillakin D:n lonkat ja eipä ne sitä koskaan haitannut vaan veti lähes päivittäin tunnin tai kahden lenkkejä mun kanssa niin iloisesti!!
Nyt siis keskitytään Oben kanssa hyvän lihaskunnon rakentamiseen jotta ei ala nuo nivelet vaivaamaan tai haittaamaan menoa!!

Tiistaina töiden jälkeen mentiin Uunon kanssa paimentaan Somerolle ja teemana edelleen pilli, puhaltaminen alkaa nyt sujumaan ja Uuno ymmärtää todella hyvin käskyt jo!! :) Tehtiin siis ihan perustreeniä, pysähdyksii, poispäin ajoa, sisä flänkkei jne.... ja kaikki siis pillin kanssa!! Musta tuntuu et Uuno keskittyy ihan erilailla paimennukseen kun käskytän pillillä enkä huuda ja mesoa siella, ehkä mäkin joudun olemaan rauhallinen niin auttaa Uuno paljon!! Nyt vaan odotellaan kesää paimennuksen suhteen et saadaan asioihin vähän lisää matkaa ja päästään treenaamaan kunnon etäisyyksillä ja isoilla laitumilla!! :)

Keskiviikkona mä olin koko päivän töissä, mutta iltasella vähän hömpsöteltiin sisällä kaikkien koirien kanssa. Kaikki oli tietenkin ihan super päteviä ja taitavia!! :)

Torstaina ehdittiin töiden jälkeen vähän tokoileen kotipihassa Uunon kanssa, tehtiin mun "uudella" ajatuksella suoria luoksetuloi ja noudon palautusta ja jos nyt en ihan väärin nää niin ne alkaa paraneen eli ollaan menossa oikeaan suuntaan. Seuraamisen käännöksiä ja tempo muutoksia jotka ihan perus kamaa eli ihan ok. Loppuun vielä vähän kaukojen tekniikkaa ja se kanssa paranee kun vaan treenaa!!
Ehdittiin vielä päivän valolla käymään kunnon lenkki elonkierron pellolla, koirilla oli jotenki ihan super kivaa. Taisi vähän vaikuttaa ku alku viikosta ei oltu ehditty kunnon lenkeille muiden kiireiden takia.

Perjantaina tokoiltiin jälleen kotipihassa, noudon palautusta nyt merkin kautta ja ihan ok eli kyllä se paranee pikku hiljaa!! Tunnari kertaalleen ja se ihan ok, perus siisti. Zetan kävelyä, asentoi ja niissä pysymistä, aluksi Uuno arpoi muutaman asennon ei kyllä yhtään tietoa miksi koska ei ole yhtään Uunon tapaista. Laitettiin pihaan myös ruutu ja sen kanssa katsottiin keskikohta treeniä joka hyvin, pari kertaa naksuttelin ruudussa makaamista kun kävelin kohti ja ne nyt todella hyvin. Loppuun vielä ruudun loppu osa pari kertaa ja sekin oikein hyvin.
Taas treenien jälkeen lähdettiin lenkille nauttimaan auringosta ja ihanasta talvi säästä!!

Eilen lauantaina aamulla kello soi aikaisin taas, mutta nyt ei töiden takia vaan koiranäyttelyn eli olin ilmoittanut Rasmuksen Klaukkalaan spanieliliiton erkkariin. Matka seuraksi saatiin Tammelasta Susanna, Anse ja pojat, paljon mukavampi matkata porukassa kuin yksin!
Kooikereita oli ilmoitettu näyttelyyn 22 joista Rasmuksen jälkeläisiä 5!!! :) Valioluokka uroksissa oli hyvin mielenkiintoinen eli ensin oli Timi Rasmuksen tyttärenpoika, sitten Rapa ja perässä kolme Rapan poikaa!!! :) Rapalla ja jälkeläisillä siis oma luokka!!! =D
Rasmus sijoittui valioluokassa kolmanneksi ja sai sa:n ja tähän olen todella tyytyväinen, uroksissa voiton vei Timi eli Rapan tyttärenpoika, Onnea Melissa, Timi ja muut!!! :)
Nartuissa tuli kehässä käväistyä muutama kerta ja esitin myös todella mukavan Rapan tyttären Jecskan joka voittikin nartut todella hienolla esiintymisellä!! Eli Roppi kehässäkin molemmat tuon mun papparaisen jälkeläisiä, aika mageeta!!! :)

Kun kerran Rapalla oli noin monta jälkeläistä ja kyseessä erikoisnäyttely niin meillä oli tietenkin myös jälkeläisluokka joka oli kooikereiden ainut ja paras ja sai KP:n ja matkalipun isoon kehään jälleen!
Mä jouduin itse poistumaan näyttelystä mutta onneksi Sirpa ja Reijo huolehti Rapasta ja näin pääsi ukkeli isoon kehään lapsukaisten kanssa!
No isoissa kehissä oli mennyt todella hyvin, Jecska BIS-VSP3, paljon onnea Maire, on sulla vaan hieno koira!! Black Amiikos kasvattajaluokka BIS-KASV3, paljon onnea Sirpa, hienoja koiria kaikki!! :) Ja eipä tää hehkutus tähän jää sillä Rasmus ja lapsukaiset BIS-JÄLK1!!!! :) Kiitos Sirpa, Melissa, Jenni, Maire ja Sari Rasmuksen esittämisestä, kyllä oli niin kiva saada puhelu näyttelyn jälkeen et ne tankit voitti kaiken!!! :)

Kuvia näyttelystä ja hienoista koirista tulee myöhemmin kun saan ne!! :)

2 kommenttia:

  1. Onnea Rapalle ja kaunille lapsosille. Mutta tankit voitti??? :D Repesin. Harmi kun Fyra ei oo Rapan jälkeläinen se sopisi hyvin porukkaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei Fyra erottuisi sieltä joukosta yhtään, täytyyki kokeilla joskus!!! =D odotas kun näät "tankki" kuvan, siin on tankit rivissä!!! ;)

      Poista