.

perjantai 25. lokakuuta 2013

Uuteen nousuun!!

Nyt on taas aloitettu syksy ja se tietää että toko palaa ohjelmaa ja lähes joka päivään! Kunnon tokon aloitus tapahtui eilen kun käväistiin Jessican yksärillä Sipoossa ja voi kun oli kannattava ja opettava reissu jälleen ja ennen kaikkea niin mukava kun matkaseurakin ihan parasta!
Uuno sai kehuja kun on kasvanut kuulemma kovasti henkisesti ja tehtiin monia vaikeita häiriö/kuuntelu harjoutuksia joita ei vielä olisi alkuvuodesta voinut tehdä missään nimessä ja nyt Uuno selvisi niistä loistavasti!!! No mutta yksäri aloitettiin pohtimalla paikallaolon alkua ja loppua joissa Uuno jähmii kunnolla ajoittain. Alkuun muutama harjoitus ja saatiin Uuno paljon parempaan mielentilaan ja johon alkoi sujumaan ja tuntui paljon paremmalta. Lopussa sivulle nouseminen ajoittan kanssa huono ja vajaa mutta siihenkin oiva pikku kikka, niin johan pomppasi herra Turhapuro ylös istumaan! Nyt vähän uudenlaisii treenei paikallaoloon niin saadaan lukko varmasti avattua ja mielentila paremmaksi meille molemmille Uunon kanssa!
Luoksetulossa katsottiin vähän palkkausta kun siinä olen muutamaa juttua miettinyt ja oikeaan suuntaan ollaan menty, siihen tuli nyt varmennus ja myös uusia oivalluksia siitä palkasta. Seuraaminen tsekattiin ja siihen nyt kuuri perusasentojen tarkkuuteen ja suoruuteen, niissä olen nyt itse vähän lipsuillu selvästi no hyvä kun sai vähän palautetta asiasta ja kuri palaa!!! :) Loppuun vielä niitä kaikkien lemppareita eli kuuntelutreenii ensin vähän kokeiltiin kuunteleeko Uuno mua todellakin ja kyllähän se kuunteli hyvin ja loppuun viel temppuratoja muutama joissa Uuno ihan super hyvä!!! :) Mä olen niin tyytyväinen Uunoon, kyllä taas mennään kohti unelmaa!!! :)



Tokoiltu ollaan muutenkin ja mä olen ollut tyytyväinen Uunon motivaatioon ja tekemisen meininkiin, siihen on tullut ihan selvästi lisää tekemisen meininkiä kesän aikana. Loma siis on tehnyt hyvää meille molemmille! Tokoilut on sujuneet hyvin ja se fiilis mikä ehkä on kaikista tärkeintä on ollut ihan huippu! Toko on vaan niin lystiä ja ihanaa kun kulkee koiran kanssa samalla aaltopituudella! Tokot siis jatkuu ja seuraavat kisat lähestyy kovaa vauhtia ja koulutuksii kalenteriin merkattu kivasti, suunnitelmat siis tokon suhteen hyvässä mallissa!

Paimentamassa ollaan käväisty Somerolle Askolan jälkeen ja kokeilin mun treenisuunnitelmaa, mä sain Uunon kanssa ajettua "tolpalta" koko poispäin ajon.... Empä olisi uskonut et tämäkin päivä koittaa eli ehkä me oikeasti joskus Uunon kanssa sinne kolmosiin noustaa, aika uskomattomalta tuntuu mutta taas voi todeta että treenaaminen kannattaa ja se että on päämääriä ja niitä kohden uskaltaa edetä! Käväistiin Outin kanssa paimentamassa myös tuossa melkein naapurissa ja Uuno teki taas ihan super hyvää poispäin ajoa kolmiossa, voi sitä onnistumisen tunnetta!! On siinä viel asioita mitä pitää treenata ja parantaa mutta nyt alkaa palaset kuitenkin loksahtaan kohdalleen, ehkä tähän paljon vaikuttaa myös se oma asennoituminen ja kun oppii luottamaan koiraan ja uskaltaa välillä kokeilla mihin koira pystyy!!! Paimennus, jee jee!!! :)
Mitäs muuta tässä sit viel voisi hehkuttaa ja olla ihmeissään koiran upeista tekemisistä, no ehkä nämä nyt Uunon osalta tällä erää riittää!! Paljon mä Uunoa kehun ja ehkä hehkutankin, mutta se on vaan koira jonka kanssa tuo tekeminen on niin mahtavaa ja lystiä, aina tulee hyvälle mielelle ja voisi vaikka treenata koko päivän putkeen!!! Mä tykkään kyllä treenata Rapan ja Rokanki kanssa mutta se treenaaminen on kovin erilaista, niiden kanssa treeneissä paljon keskitytään motivaatioon ja siihen kokonaisuuksien kasassa pitämiseen eikä niiden kanssa voi silleen viilata pikku juttui kun Uunon kanssa! Mä olen sellainen viilaaja mä haluan saada kaikki osat juuri oikeanlaisiksi ja toimimaan täydellisesti ja tätä viilaamista kooikerit ei kestä tai kestää ne mutta se syö sitten taas sitä motivaatiota..... Mä kuitenkin haluan et mun koirat rakastaa sitä tekemistä ja et  me parina nautitaan siitä yhdessä tekemisestä ja olemisesta ihan sata lasissa! Tässä ehkä juuri ilmenee se koirien mielyttämisen halu ja kuinka sitä on jossain roduissa enemmänkun toisissa jne... mutta kaikissa meidän koirissa on ne huippu ominaisuudet jonka takia niistä niin paljon tykkään ja joita ominaisuuksia en missään nimessä haluisi vaihtaa pois, sit pitää vaan valita harratsukset sen koiran ominaisuuksien mukaan ei kaikista koirista vaan ole tokomestareiksi tai agility vauhtitykeiksi!! :)

Rapalle ei ole nyt kuulunut haavakko keikkoja, mutta kyllä niitä varmaan tässä syksyn mittaan viel eteen tulee ja päästään näyttämään taas mitä parhaiten Rapan kanssa osataan! Rokanki olen ajatellut joskus ottaa mukaan haavakkokeikalle kun tilanne on oikein selvä niin voi hyvin katsoa miten Roksu siihen kykenee ja voi olla et siitä tulee Rokan jäljestykseen uusi vaihde ja motivaatio!

Obe nyt sitten tähän syksyn pimeiteen ja kosteuteen päätti saada persukseensa märkäruven.... No mä pääsin taas parturoimaan eli nyt Obella kiva ympyrä takapuolessa ilman karvaa! On se vaan kumma mistä se noita kehittää eli ens vuonna kun lumet lähtee niin lähtee Oben karvat heti et säästyisi kevään iho ongelmista.

Tänään sattui kiva "törmäys" lenkillä elonkierrossa eli tavattiin ykis puoli tuttu jolla vetokoiria ja harrastaa heidän kanssa vetopuuhia, me saadaan nyt heiltä kickbike lainaan eli päästään Uunon kanssa treenaan viel syksyllä ennen lumentuloa ja voipi olla et päästään katsomaan oikeaa rekikoira touhuakin... JEE!!! :) Ettei vaan kävis niin et hurahdan siihenki touhuun viel enemmän ku kysyin jo et voisko Uuno päästä joskus kokeilemaan valjakossa juoksemista ja se voisi olla kuulemma mahdollista, voikun jännää ja Uuno varmasti tykkäisi, pääsisi toteuttaan itseään!!! ;) Ompa kivoja suunnitelmia syksylle, katsotaan mitkä kaikki toteutuu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti