tiistai 2. heinäkuuta 2013

TOKO SM 2013

Niin se vuosi taas vierähti ja jälleen oltiin Uunon kanssa TOKOn SM-kisoissa, tällä kertaa Pieksämäellä ja EVL:ssä. Meitä oli oikein kaksi joukkuetta matkassa eli Halikon Tassujen 1 ja 2 joukkue, voi kun oli kiva olla porukalla liikkeellä. Yövyttiin pe-la ja la-su yöt Hankasalmella Renvontuli nimisessä lomakeskuksessa ja voin lämpimästi suositella kyseistä paikkaa! Koirat saivat käydä uimassa yleiseltä uimarannalta ja muutenki palvelu hyvää ja paikka todella mukava ja se meidän mökki todella kiva, jos nyt jostain haluaa valittaa niin siellä olisi voinut olla ilmalämpöpumppu kun oli hieman lämmin...mutta selvittiin ilman sitäkin!!!
Kiitoksia kaikille mukana olleille oikein mukavasta ja antoisasta vkolopusta, niin kivaa reissata porukassa, ens vuonna sitten uudestaan taas porukalla!!! :)

Lauantaina aamusta mentiin kisapaikalle ja laitettiin leiri pystyyn joka saatiin kivasti ihan EVL kehien läheisyyteen ja sitten vaan odoteltiin et tulisi iltapäivä ja Uunon vuoro päästä areenalle. Aamupäivällä kävin seurailemassa muiden joukkuelaisten  hienoja suorituksia ja muuten vaan ihmettelemässä ja katselemassa ympäriinsä.

Evl:ssä paikalla olot tehtiin ensin ekassa kehässä ja ne molemmat Uunon kanssa oikein mallikkaasti ja niistä täydet 10 pistettä ja papukaija merkki!!! ;) Makuussa oli katsonut "murhaavasti" vierustoveria kerran kun se oli jotain omiaan siellä touhunnut, Uuno ajatteli varmaan et voisi kertoa et nyt kuuluu maata nätisti ja hiljaa paikoillaan!!! ;)

Yksilöliikkeet tehtiin viidessä kehässä ja niistä ekana ohjattu: joka ihan perus siisti, merkki ehkä hieman vajaa mun makuun ja palautukseen olisin toivonut lisää vauhtia mutta muuten oikein hyvä ja oli se palautus jo parempi ku edellisissä kisoissa eli parempaan suuntaan mennään. Samassa kehässä toisena luoksetulo jossa seisomaan stopii hieno eli peruuttaminen on auttanut ja sitä jatketaan. Maahan meno vähän venyi, vauhti koko matkan tasainen eli tämäkin sellaista Uunon perus settiä! Kolmannessa kehässä ruutu jota hieman jännitin kun siitä aikamoni koira ottanut ennen meitä punaisen kortin mutta mepäs ei otettu!!! :) Ruudun merkki oiken nätti ja ruutuun hyvin, mutta sitten Uuno menikin taaemmas kun yleensä ja mä jo näin et seisoo takareunalla..... pari sekunttia aikaa miettiä ja päätin tehdä varmanpäälle eli ottaa pari askelta Uunoa eteenpäin ja siitä maahan. No todellisuudessa tätä eteenpäin korjausta ei olisi tarvinut tehdä vaan Uuno olisi mahtunut ruutuun vaikka olisin laittanut suoraan maahan. Loppuosa hyvä. Neljäskehä alkoi zetalla ja se hyvin, kaikki asennot onnistui, seuruu voisi olla parempaa mutta ihan ok nytkin. Hyppynouto tosi kiva, ei kolissu kapula suussa!!! :) Vikassa kehässä sitten tunnari joka tosi hieno ja varma ja vikana kaukot jotka myös ihan siistii mutta yhteen nousuun kaks käskyy.
Kokonaisuutena  aikas kiva sarja ja Uuno teki niin hyvin hommia ei haitannut kuumuus, ei toiset koirat tai käskyt eikä oikeastaan mikään!!! Kyllä Uuno vaan osaa!!! :)
Kokonaissaldoksi saatiin kerätty 267pistettä eli hyvä ykköstulos tuon tasoisissa kisoissa ja sija 22/122!


Nyt voidaan sitten alkaa spekuloimaan eli jos olisin uskaltanut laittaa ruudussa maahan enkä olis korjannut niin me oltais oltu finaalissa sunnuntaina.... Finaalipaikka ei jäänyt kuin 2.5 pisteen päähän. Voin rehellisesti sanoa et kyl harmitti siinä vaiheessa kun tämä selvisi mutta olin samaan aikaan todella onnellinen ja tyytyväinen mun ja Uunon suoritukseen. Jälkikäteen kun olen mietiskelly ja tutkinut asioista niin Uuno oli muita koiria aikas paljon nuorempi ja selkeästi kokemattomampi noin suuriin koitoksiin ja tietenkin minä myös kokemattomampi. Kaikesta tästä mietinnästä ja ajattelusta huolimatta olen niin tyytyväinen pieneen Turhapuroon joka sai mut taas niin onnelliseksi ja iloiseksi!! Nyt me tiedetään mihin me pystytään ja matka sinne huipulle jatkuu, usko itsellä on nyt siihen vahvempi kun näki mihin oikeasti Uuno pystyy kovissakin kisoissa!! Täältä me tullaan!!! :)
 

Sunnuntaina seurattiin finaalia ja aika hassua huomata et siellä niillä ns. huippukoirilla ihan samoi "ongelmii" kun meillä joiden kanssa mä olen paininut eli taas voi todeta ettei kukaan ole täydellinen vaan kaikilla ne omat ongelmat on ja niiden kanssa pitää tehdä töitä ja lujasti! Sunnuntaina tuli sellainen fiilis et ens vuonna me ollaan finaalissa Uunon kanssa ja silloin näytetään mitä me osataan ja kuinka hyvin. Tavoitteet siis asetettu ja nyt treenaaminen sitä kohden alkaa, ensin Uuno saa viettää vähän aikaa tokolomaa kun harrastetaan noit meidän muita lajei mutta syksyllä sitten taas tokotreenit alkaa pyörimään ja aletaan hiomaan kuvioita kuntoon!
 Uuno istuu nätisti!
 "Murhaava katse" naapuriin....
...ja sitten nenä takaisin paikoilleen!!! :)


1 kommentti:

  1. Hienosti tokoiltu! Onnea Uunolle ja Minnalla plus kaikille joukkuiessa kisanneille!
    Kokemus se on, joka lopulta on parasta!

    VastaaPoista