.

tiistai 22. syyskuuta 2015

Rasmus 10v

PALJON PALJON PALJON
ONNEA
IHANALLE JA KOMEALLE 
RASMUKSELLE!





 EI USKOISI ET TUO PAPPARAINEN TÄYTTÄÄ JO 10v, KUINKA SE AIKA ON VOINUT MENNÄ NÄIN ÄKKIÄ!
PALJON ONNEN RAPSUTUKSIA KAIKILLE 7 SISARUKSELLE!! <3

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Super viikonloppu

15.8 kisattiin Etelä-Hämeen kennelpiirin TOKOn piirinmestaruudesta Forssan pussikoirien kentällä ja tuomarina toimi Ralf Björklund. Kamalan hyvin näihin koitoksiin ei oltu Uunon kanssa valmistauduttu ja tuntui et oltais menty johonkin ihan uuteen lajiin kisaamaan kun tämä meille eka kisa uusilla säännöillä, nyt sekin sit on korkattu!
EVL aloitettiin paikalla oloilla jotka ihan ok muuten mutta maahanmenoon kaksoiskäsky ja jostain kumman syystä Uuno ahdisti toisella puolella ollut kaveri, tiedä sitten mistä tämä johtui.
Yksilöliikkeet tehtiin kahdessa erässä, eka setti aloitettiin ihanalla uudella kiertohässäkällä johon meillä treenikertoi todella vähän alla. Selkeästi liikkuri vähän hämäsi Uunoa ja merkin hahmottaminen ei oikein onnistunut eli Uuno kiersi ensin kapulan ja sitten lisäkäskyillä jatkoi matkaa merkin taakse vasta, loppu sitten oikein mallikkaasti eli tätä pitää tehdä liikkurin kanssa. Kaukot ja luoksetulo tuttuun varmaan Uuno tyyliin, niissä ei ihmeellistä ja vikana ekassa setissa ohjattu joka kanssa ihan ok.
Toinen setti aloitettiin zetalla jota itse vähän jännitin kun siinä ollut paljon ongelmii mutta nyt kaikki asennot onnistui eli seisomis treeni auttanut!! ;) Tunnarissa tarkkaa nenätyöskentelya, ruutu muuten todella kivasti mutta se merkitön merkki meinasi tuottaa isomman luokan ongelman mutta ohjaamalla Uuno rinkiin saatiin! Loppuun vielä seuraaminen joka sellaista perusettiä kanssa, peruuttaminen oli huonoa mutta eipä sitäkään olla ihan järjettömästi treenattu niinku ei mitään muutakaan!
Saa kyllä olla todella tyytyväinen Turhapuroon, treenimäärä ihan hävettävän vähäinen ja silti pystyttiin tekemään kaikki liikkeet ja viel saamaan niistä pisteitäkin sen verran et Etelä-Hämeen tokon piirimestaruus palkinto jatkaa meillä olemista ja itse asiassa tuo pokaali jää nyt meille kokonaan kun Uunolla siihen kolme kiinnitystä eli ens vuonna sitten kilpaillaan uudesta pytystä!!! :)

Seuraavana päivänä 16.8 suunnattiin sitten vepekokeeseen Maskuun katsomaan joska se viimeinen ykköstulos sieltä tulisi ja Uunon nimen eteen saisi uuden tittelin. Koe meni ihan äärettömän hyvin, Uuno teki tasaisen varmaa suoritusta ja kaiken juuri niinku pitää! Ennen viimeistä liikettä eli poikittaista vientiä alkoi vähän ohjaajaa jännittään mutta mitä turhaan jännittään kyllä Uuno hoiti homman kotiin ja nimen eteen sai liittää lyhenteen SUOMEN VESIPELASTUSVALIO!!! Yhtään virhettä ei mahtunut kokeeseen joten täydet 100pistettä saatiin saldoksi, nyt on jo kaksi hyvää tulosta kasassa ensi vuoden sm-kisoja varten, kyllähän me sinne tietenkin tähdätään ens kesänä, ei tätä mukavaa harrastusta nyt tähän jätetä!!! ;)



Kuvat: Kristiina Kreula

Aikamoinen vkoloppu Turhapurolla, ensin piirimestaruus tokossa ja sitten vielä vepessä valionarvo, on se vaan mahoton kaveri!! :) Kiitos Uuno!! <3

Kesä 2015

Viimeksi on tullut kirjoitettua reilu kaksi kuukautta sitten, mutta eipä meillä oikeastaan mitään maata mullistavaa ole tapahtunut. Alku kesä oli kylmä ja kostea eli kun ulos lähti niin päälle sai pukea kunnolla ja eipä koiratkaan kovin pihalla viihtyneet kun tuntui et aina satoi. No nyt reilu viikko sitten kun mun alkoi kesäloma niin ilmatkin parani ja pystyy olemaan ulkona jo lyhythihaisella paidallakin! Mä en mitenkään kovasti kuumasta ja auringosta välitä mutta onhan se ihan kiva ollut kun on lämmin ja voi nauttia ihanista aurinkoisista päivistä.
Koirien uimakausikin on alkanut nyt elokuussa vasta kunnolla ja nyt onkin sitten käyty lähes päivittäin polskimassa jossain lammikossa, voi sitä riemua ja iloa kun ne tietää et pääsee uimaan!

Harrastusrintamalla on ollut rauhallista, Uunon kanssa on tehty vepeä ja vähän siinä kisattukkin ja tokoa tehtiin tuossa muutam viikko taas aktiivisemmin mutta nyt taas on vaan lomailtu ja vähän hassuteltu.  Tokossahan uudet säännöt ovat astuneet voimaan kuun alussa ja niiden tuomiin uusiin haasteisiin pitäisi kyllä perehtyä nyt pikku hiljaa kunnolla ja alkaa niitä työstämään ja miettimään toden teolla. Onneksi tulevana vkoloppuna päästään Oilin valvovan silmän alle ja yllätys yllätys teemana tulee olemaan juurikin nuo uudet liikkeet ja niiden tuomat haasteet eli saadaan vähän uusia eväitä treenireppuun joita sitten aletaan työstämään ja tekemään todenteolla taas.

Muut koirat ovat sitten vaan olleet ja nauttineet sohvalla ja ulkona makaamisesta. Lenkkeilty ollaan tietenkin säiden mukaan mutta muuten ei heillä ole ollut ihmeellisempää ohjelmaa! Ihanaa kun on voinut vaan itsekkin olla ja nauttia siitä olemisesta, ei ihan normaalia mun elämää mutta aika ihanaa tähän voisi jopa tottua!!! ;)
Kesän parhaita paloja kuvina:







torstai 18. kesäkuuta 2015

Toko SM 2015

Kesäkuun ekana vkoloppuna oli Tokon sm kisat Tampereella, Uunon ja mun valmistautuminen ei mennyt ihan nappiin kun kisoja edeltävänä vkoloppuna Uuno oli ontunut toista takajalkaansa ja mä en sitten kisojen alla uskaltanut tehdä sen kanssa oikein mitään kun pelkäsin et kestääkö jalka vai ei. No loppu viikosta alkoi näyttämään hyvältä ja Uuno pääsi mukaan lenkeille ja kerran treenattiinkin 10minuuttia omalla pihalla eli aika minimaalisilla valmisteluilla mentiin, mutta muuta vaihtoehtoa ei nyt ollut joten näillä mentiin!

Lauantai kuitenkin koitti aikanaa ja me lähdettiin aamusta Tampereella Uunon kanssa, sää oli mukava ja kaikki muukin tuntui olevan hyvin. Uunon kanssa kisattiin numerolla 438 eli ei tarvinut ihan hirveän kauan odotella omaa vuoroaan mutta silleen sopivasti kuitenkin että ehti kattomaan miten kehät kulkee ja missä tulee viivettä ja mihin kehään saa mennä suoraan!!!

Suoritukset aloitettiin ruudulla ja luoksetulolla kehässä 1, molemmat ihan kohtuu hyvin - hieman olisi saanut olla vauhtia lisää molemmissa mutta teknisesti hyvät suoritukset.
Kehässä 2 tehtiin ohjattunouto ja kaukot - ohjattu todella kiva ja hyvällä vauhdilla kaikki osuudet. Kaukoissa pieni etenemä S -I vaihdossa mutta muuten oikein nätit!!
Kehässä 3 tunnari ja zeta - tunnari varmasti ja hyvin vaikka ruoha oli aikas pitkää ja monella koiralla vaikeuksia hahmottaa kapulat ruohon seasta. Zetassa sitten ylläri ylläri asentovirhe eli ei seisty ollenkaan vaan istuttiin kaksi kertaa, tätä kyllä osasin vähän odottaa kun vikoissa treeneissä jotenkin zeta hajosi ihan. En tiedä johtuiko hajoaminen siitä ettei päästy treenaamaan niinkun olin suunnitellut vikalla viikolla ja jotenkin Uuno sitten vaan palasi vanhaan kaavaan. No asialle ei voinut mitään vaan piti jatkaa eteenpäin.
Kehässä 4 seuruu ja hyppynouto - molemmat oikein kivasti ja hyvällä asenteella!! :)
Kehässä 5 paikalla olot - ekana makuu joka mallikkaati ja vikana istuminen joka myös mallikkaasti ilman ongelmia!!! :)

Suoritusten jälkeen olin iloinen kuinka hyvin selviydyttiin kaikesta vaikka vähän se zetan virhe harmitti kun ajattelin ettei pisteet riitä finaaliin. Lähdettiin suorituksen jälkeen syömään läheiseen mäkkäriin ja tuntui ettei pisteet tule ikinä, no lopulta ne tuli ja se oli todella positiivinen yllätys 273 ja evl1 tulos!!! :) Mä olin niin onnellinen ja tyytyväinen Turhapuroon, ei tuon hienompaa kisakumppania itselleen voi saada!!! :) Iltapäivä sitten jännitettiin riittääkö pisteet finaaliin asti vai ei ja kyllä ne vaan riitti, JEEEE!! Finaaliin lähdettiin sijalta 14, ihan uskomattoman hienoa ja upeaa!!! :)
Eipä ehditti kotona käymään oikeastaan kuin nukkumassa ja sitten taas auton nokka kohti Tamperetta!!

Sunnuntaina saatiin matkaseuraksi Tiia, paljon mukavampi matkustaa kaksin, kiitos Tiia seurasta!!
Sunnuntaina kyllä jännitti aikas paljon ja samalla oli jotenkin todella hieno ja huojentunut olo, me oltiin oikeasti Uunon kanssa finaalissa, WAU!!!
Finaalissa yksilöliikkeet tehtiin kahdessa setissä ja päivän päätteeksi paikalla olot. Ekassa setissa seuraaminen - luoksetulo - tunnari - ruutu. Eka setti meni meidän osalta oikein hyvin, ei mitään suuria ja mullistavi virheitä vaan tehtiin niin hyvin kun osattiin ja nautittiin yhdessä tekemisestä.
Iltapäivällä lounastauon jälkeen oli vuorssa zeta - ohjattu - kaukot - hyppynouto. Zetassa asentovirhe jälleen ja jota osasin taas odottaa ikävä kyllä, mutta muuten ehjä setti hyvällä asenteella ja iloisesti.
Paikalla olot päivän päätteeksi muuten mallikkaasti mutta makuun alkuun kaksi käskyä.
Tässä meidän finaalipäivän suoritus:
Konaistulokseksi sunnuntaina 249,50 ja evl2 johon olen oikein tyytyväinen ja tämä riitti kokonaistuloksissa sijoitukseen 15 kahde päivän tuloste perusteella!! :) Aika hienoa Turhapuro on suomen 15. tottelevaisin koira vuosimallia 2015!!! :) Kiitos Uuno!! :)

Toi finaaliin pääsy oli vaan jotain ihan uskomattoman hienoa ja upeaa, mä olen niin ylpeä Uunosta se teki hommia kuin vanha konkari finaalissa vaikka kartturia taisi vähän jännittää, Kiitos Uuno!! <3
Tietenkin finaalin pääsy toi uskoa siihen et oikeaan suuntaan ollaan menossa ja taas ollaan askel lähempänä sitä unelmaa! 
SUURET KIITOKSET kaikille treenikavereille, kouluttajille, Tanjalle ja Lennulle Uunon hoidosta ja kaikille kenet olette mukana eläneet tätä meidän tokomatkaa, nyt hetki huilataan tokosta ja sitten taas uusilla eväillä matka jatkuu!!! :)

Tallinnaan Tallinnaan!!! :)

Toukokuun viimeisenä vkoloppuna tehtiin ykkösluokan reissu etelään eli Tallinnaan Annakaisan ja Taijan kanssa, niin ja taisihan meillä muutama koirakin olla mukana!!! :)
Perjantaina pakattiin mun ja Annakaisan koirat ja kamat autoon ja lähdettiin hakemaan Taija kyytiin Halikosta, josta matka jatkui länsiterminaaliin ja sieltä laivalla Tallinnaan!!
Tätä ykkösluokan reissua oltiin suunniteltu pitkään ja hartaasti ja kyllä se vaan oli sen arvoinenkin!!!! :)

Vkoloppuun mahtui paljon naurua, hyvää ruokaa, väsymystä, mansikoita ja pussi siideriä meren rannassa!!! :) Siis ihan parhautta hyvässä seurassa!!! :) Ainiin olihan meillä mukana ne neljä koiraakin ja kaikille tessuille varattuna kaksi näyttelyä!
Rasmus aloitti komeena olemisen jo perjantaina 8 ryhmän erkkarissa, herrä esiintyi hyvin ollen Rop & Rop veteraani, isoissa kehissä ei sitten enempää menestystä!

Lauantaina kehissä pyörähtivät Annakaisan ja Taijan koirat ja melkeimpä koko päivä siellä näyttelypaikalla jälleen vierähti! Sunnuntaina kehissä olikin kaikki tessut joten ohjelmaa riitti koko päivälle kivasti, Rasmus kirmasi jälleen hienosti kehässä ollen jälleen Rop & Rop veteraani saaden nimensä eteen Viron voittaja 2015 & Viron veteraani voittaja 2015 tittelit! Isoihin kehiin ei sunnuntaina ehditty jäämään vaan satama ja kotimatka odotti heti dalmis kehän jälkeen matkaajia!!! ;)

Suuret kiitokset Annakaisa ja Taija hienosta reissusta, onneksi on uusia jo suunnitteilla et on taas jotain mitä odottaa!!! :)
 Perjantain poseeraamiset isossa kehässä!!











tiistai 26. toukokuuta 2015

Touhukas toukokuu

Edellisen kirjoituksen jälkeen on tapahtunut vaikka mitä, aloitetaan vaikka Obelixista joka söi kumisen puutarhahanskan x2.... Näinhän ei voi tehdä kukaan muu kuin Obe, joka syödä mutusteli saman puutarhahanskan kahteen kertaan, no onneksi oksensi sen myös kiltisti ulos molemmilla kerroilla. En ole ihan varma et tulisiko kaikille koirille mieleen syödä samaa puutarhahanskaa kahteen kertaan, vähän epäilen mutta eipä siät Obelixiksi pääsisi jos ei näitä temppujaan tekisi!!! ;)

Rokka on lenkkeilly ahkerasti ja samalla vähän kevät hormoonit hyrrää tämän miehen elimistössä.... Ei meinaa vaan nuppi kestää jos lähelläkin on juoksuisia neitoja, voi sitä ulinan ja ulvomisen määrää. On muuten ihan huippu ärsyttävää kun ei kuule eikä nää mitään, nenä vaan vie paikasta toiseen Rokkaa.

Rasmuksen kanssa käväistiin reilu viikko sitten Marttilassa spanieliliiton kakkoserkkarissa, jossa meillä tietenkin mun toiveesta esillä Rapan jälkeläisluokkakin. Tuomarina kooikereilla Markku Kipinä, ihan uusi tuttavuus meillä mutta käsitteli koiria oikein kivasti. Hassua että tuollaisessa "erikoisnäyttelyssä" kooikerit on suurin rotu!! ;)
Rasmus kävi kehässä veteraaniluokassa josta saaliiksi eri1 ja sa, heti perään pu luokka jossa vain yksi koira Rapan lisäksi, pu kehästä myös sijoitus 1 eli jäätiin odottelamaan roppi kehää! Nartuissa kävin esittämässä muutaman Rapan kauniin lapsukaisen ja nartuissakin todella kaunis veteraani Jesca ( Rapan tyttö ) vei pn kehän voiton ja näin roppi kehässä veteraanit vastakkain! Tällä kertaa Rasmukselle voitto ja menolippu Bis-veteraani kehään ja BIS-kehään!!! :)
Tytär ja iskä!!! :)
Jatkettiin vielä kehässä Black Amiikos kasvattaja luokan kanssa jolle kp ja menolippu Bis-kasvattajakehään sekä Rasmuksen jälkeläisluokalle myös kp ja menolippu Bis-jälkeläisluokkalehään!!! :)
Muutama tunti odoteltiin isojen kehien alkua mutta sillä aikaakin oli kivasti ohjelmaa kun Rapasta otettiin dopingnäyte, arpaonni oli osunut meihin! No ompa sekin nyt koettu, nyt sitten odotellaan postia kennelliitosta mutta siinä saattaa mennä kuukauden päivät ennenkuin tulokset tulee kotiin asti.
Bis kehissä hieno menestys jatkui, Rapan jälkeläisluokka BIS1, Black Amiikos kasvattajaluokka BIS2 ja Rasmus BIS4 veteraani!!! :) Todella hieno päivä ja ihana nähdä tuttuja ja suuri KIITOS kaikille mukana olleille että tulitte Marttilaan!!! <3


Turhapuro on aloittanut kesälajinsa eli vepen, pari kertaa ollaan käyty jo rannassa treenamaasaa ja kuinka voikin olla pieni mustavalkoinen niin onnellinen ja iloinen!! :) Viime kesänä harjoitellut jutut ovat pysyneet hyvin mielessä ja Uuno tekee niin tohkeissaan tehtäviä! Ekoihin vepekisoihinkin ollaan jo ilmoittauduttu tälle kaudelle eli siitä se sitten alkaa!!! :) Vepessä ehkä kaikista parasta on se mahtava porukka jonka kanssa treenataan ja touhutaan koko kesä taas yhdessä! Viime vkoloppuna kävin vepen koetoimitsija ja koulutusohjaaja kurssin ja nyt vaan suoritetaan muutama harjoittelu niin saadaan pari uutta korttia taas käteen kennelpiiriltä, mutta mikäs tässä kursseilla käydessä kun porukka on niin mahtava!!!
 
Paimennsukausikin on aloitettu Outin kesälampailla ja Turhapuro on ollut niin kiltti ja kuuntelevainen. Kun vielä saisi/ehtisi laittaa tuon oman laitumen kuntoon niin saisi siihen lampaita muutaman niin sitten olisi asiat kyllä hyvin!! Uunolla on kyllä kasvanut pää ihan hirmuisesti paimennuksessa viime kesän aikana, ei yhtään nouse höyry korvista vaan herra menee niin tasaisen rauhallisesti ja pystyy hyvin kuunteleen mitä sille sanon eikä ole kiire minnekkään!!!! Ihanaa ja niin mukavaa katsella Uunon menoa!! :)

Tokoiltu ollaan tietenkin ahkerasti kun enään on reilu viikko ja sitten ollaan Tampereella sm tunnelmissa! Uunon kanssa startataan numerolla 36 eli hyvä paikka, infoa kisoista on tullut kyllä hurjasti ja kivasti etukäteen, nyt vaan viimeiset treenit ja sitten aika näyttää miten meidän käy! Treenit on menneet kyllä todella hyvin viime aikoina ja moni asia mennyt siitä eteenpäin mitä kymmenisen viikkoa sitten treenisuunnitelmaan tein. 
Toukokuun alussa Huotarin Oili kävi meitä kouluttamassa ihan täällä Jokioisille ja olikin ihan mahtava koulutus. Ihanaa kun kouluttaja tulee tänne eikä tarvi itse matkustaa kauas!! Kiitos kaikille mukana olleille, teitte kyllä päivästä ihan loistavan!!
Oilin kanssa ehdittiin tekemään vaikka mitä ja yhdessä todettiin että hyvällä mallilla on Turhapuro sm kisoi ajatellen. Vähän hieno säädettiin paria palkkausjuttua ja mun tekemisiä että saatiin kokonais näyttämään vielä paremmalle mutta muuten oltiin Oilin kanssa molemmat tyytyväisiin Turhapuroon ja sen tekemiseen!!! :) 

Siinä varmasti meidän suurimmat kuulumiset toukokuun ajalta, nyt vkoloppuna lähdetään laatureissulle Tallinnaan Annakaisan ja Taijana kanssa ja ehkä muutama koirakin pakataan matkaan, tätä reissua on kyllä jo odotettu ja pitkään mutta onneksi se on ihan kohta!!! :) Ensi viikko valmistaudutaan sm kisoihin ja tehdään juttuja niitä silmällä pitäen! Sm kisojen jälkeisestä elämästä ei olekkaan vielä mitään tietoa mutta aika näyttää sen sitten!!! :) Oikein mukavaa kesän odotusta kaikille lukijoille!!! :)

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Terveet silmät x3 & kisakunnon tarkistus

Tiistaina heti töiden jälkeen pakattiin kaikki koirat autoon ja mentiin Vihtiin tarkistuttamaan kooikereiden ja Uunon silmät, Obelix oli vaan maskottina mukana!!! Tohtorilla oli hyviä uutisia sillä kaikkien kolmen koiruuden silmät edelleen priimaa!! Rasmuksen silmiä ei tarvikka enään katsoa jos ei mitään ihmeellistä tule eteen mutta nuorempien silmät ehkä vielä jossain vaiheessa katsotaan, mutta joskus sitten parin kolmen vuoden päästä aikasintaan!! Kiitos Sarille kun jaksat järjestää näitä joukkotarkkeja!!

Tänään käytiin Halikossa tokokokeessa Uunon kanssa katsomassa missä mennään ja mitä nyt seuraavat neljä/viisi viikkoa touhutaan!
Aloitettiin paikalla oloilla, jossa juuri ennen istumisen alkua Uuno astui terävän muovin palan päälle ja alkoi nostelemaan toista etutassuaan ylös eikä suostunut laskemaan sitä alas, putsasin tassun äkkiä ja se selvästi auttoi sillä sen jälkeen Uuno astu tassulle normaalisti eli pääsimme aloittamaan paikalla olot vaikka itsellä siinä meni vähän pasmat sekaisin.
Paikalla istuminen 10: Uuno istunut ihan paikoillaan, ei ollut tassutkaan liikkuneet!!! :)
Paikalla makuu 10: Hyvin maahan ja ylös, maannut kuin patsas paikoillaan!!

Yksilöliikeet tehtiin kahdessa setissä ja mä olin ajatellut et kerkiän rauhassa valmistautua omaan suoritukseeni kun mua ennen oli yks koira, mutta paikalla olojen jälkeen tämä koira keskeytti, joten mentiin hieman kylmiltään kehään. Musta tuntui et mun pakka oli sekaisin ekassa setissä, mutta hyvin Uuno hoiti homman kotiin vaikka mamma ei ihan kasassa ollutkaan!! ;)
Kaukot 10: Kivat vaihdot, hieman toinen takatassu ainakin eteni S-I vaihdossa, muuten pysyi hyvin paikoillaan eli kauko treeni toimii!
Luoksetulo 9: Tasainen koko matkan, mä olisin toivonut hieman lisää voimaa joka osuudelle. Selkeästi Uuno lähti ehkä vähän tahmeasti liikkeelle, en tiedä johtuiko siitä et samalta viivalta oltiin tehty kaukot juuri ennen...
Zeta S-I-M 9: Voi vitsi mä oon niin onnellinen tästä!!! :) Tuntui kivalta ja hyvät asennot, seuruu ei yhtään painanut ja Uuno tuntui ainakin rennolta!!!
Hyppis 9.5: Vähän hidas paluu muuten siisti.

Toinen setti
Tunnari 10: Hieman tarkistelua ja kerran nuuskaisi maata kapuloiden välissä.
Seuruu 9: Mä olin huono jalkojeni kanssa ja kääntyilin jotenkin oudosti itse tai siltä musta ainakin tuntui. Vähän täyskäännökset väljii, muuten kivaa seuruuta!
Ruutu 10: Kiva merkki ja hyvä ruutu. Loppuosan seuraamaan tuleminen voisi olla tiiviimpi.
Ohjattu 9.5: Kiva merkki, hyvä nosta, paluun fokus parempi kuin ennen mutta hieman voisi olla ajatus vielä enemmän sivulle!!
 EVL 1, 307pist, Kp ja sijoitus 1/7!

Kokonaisuutena kivaa tekemistä, mua itseäni haittas vähän mun huono keskittyminen ekassa setissä, toinen oli jo paljon parempi. Uuno teki kyllä hyvin hommii ja moni asia mennyt eteenpäin taas hurjasti, vaikka paljon vielä on tehtävääkin!!! Kiitos Uuno taas, olet kyllä vaan niin mahtava kumppani tuolla kehässä, niin luotettava ja varma!!! :)
Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin kohti kesäkuun alkua ja Tamperetta! Nyt neljä viikkoa treenataan ahkerasti ja kokeillaan saada muutama juttu viel vietyä hieman eteenpäin ja sitten vaan nautitaan yhdessä tekemisestä ja heitellään palloa!!! ;)

Tänään iltasella käytiin viel ulkoiluttaan kikkaria mäkitreenin merkeissä, Uuno ja Rokka kyllä pinkoivat kovaa kyytiä rinnettä ylös monta kertaa. Uunon kanssa kävin tekemään muutaman ohitustreeninkin kun sopivasti elonkiertoon ilmaantui koirien ulkoiluttajia. Ohjaajan ja koiran pääkopan nollausta, ei tuon tehokkaampaa tapaa varmaan olekkaan kuin kikkarointi ilta auringossa!! :)