.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Huh huh mikä viikko...

On kyllä tosiaan ollut aika ohjelmatäyteinen viikko, on menty tukka putkella paikasta toiseen ja tuntuu siltä ettei ole käynyt kotona kuin nukkumassa ja siltä tää huusholli kyllä myös näyttää. Nyt onneksi vähän rauhoittuu tää meneminen taas ainakin pariksi viikoksi eli ehtii olemaan kotona valveilla edes muutaman tunnin päivässä!! ;) Uunon uusi hieno treenisuunnitelma on valmistunut ja nyt viikon testailun jälkeen tuntuu siltä et se on aika hyvä, ollaan muutama erilainen suunnitelma tässä matkan varrella tehty mutta tää tuntuu nyt aikas toimivalta ja hyvältä, parhaiten sen sit näkee kun menee kisoihin et onko mitään tuloksia tullut!! ;)

Maanantaina mulla oli töistä vapaa eli aamulla lähdettiin Somerolla jossa treffattiin Salla, pikku mies ja koirat, löydettiin hyvä hiekka parkki keskustasta ja sinne tokoileen. Uunon kanssa seuraamisen aloitusta johon saatiin Sallalta aika hyvä vinkki, jota heti toteuttamaan. Tunnari pari kertaa kierron kautta ja aikas mageet molemmat, kierron kautta myös luoksetulon loppuosa ja ne siistejä. Kaukojen ekaa nousua eripituisilta matkoilta ja siinä tekniikka alkaa pysymään kasassa vaikka olisin kuinka kaukana!! Loppuun vielä vähän ruutu hömpötystä siinä Ritnin ympärillä eli hyvät häiriötreenit!!
Tokosta mentiin tietenki viel paimentaan ja siellä olikin Uunon kuuloelimet hieman hukassa..... hoh hoh vaan taas... No oltiin ulkona ja vähän pyöritin Uunoa, ajoittain meni ihan hyvin mutta välillä sitten ei mennyt niin hyvin ja upeasti, mutta tämä tietää vaan lisää treeniä et ulkonakin pyöritään samallalailla kun sisällä!!! Kiitos Marika, Salla ja Virpi mukavasta päivästä!! ;)

Tiistaina käytiin tokoilemassa feeniksillä ja Uunon kanssa aloitettiin kisanomaisella treenillä eli ruutu ja zeta, palkka sitten siirtymästä. Nämä muuten ihan ok mutta ruudussa meinasi mennä ensin lelulle ja zetassa ei osannut seistä taas.... Sitten viel vähän treenattiin ruudun paikkaan, merkkiä, zetan asentoi ja pysymistä, vaikeaa tunnaria ja kaukojen tekniikkaa. Treenit meni todella hyvin ja saatiin hyviä onnistumisia.... tuo zetan seisominen vaan vähän mietityttää kun se yht äkkiä hukkui ja nyt vaihdoin käskyn mutta en tiedä tekeekö se oikotietä onneen.... voipi olla et palataan vanhaan ja vaan vahvistetaan sitä.
Myös Rokka pääsi vähän tokoileen tehtiin zeta joka ihan kivasti ja ruutu pari kertaa, jossa aluksi vähän hahmotus ongelmaa mutta ongelma onneksi katosi!!! ;)

Tiistai päivä vietto jatkui Somerolla paimenessa jälleen ja nyt Uuno teki ihan sairaan mageet treenit pillin kanssa, meni juuri sinne minne halusin ja pysähtyi. Kerrassaan vau!! :) Kun tuollaisen treenin saa ulkona aikaiseksi niin saa olla todella tyytyväinen!! Ja mä voin tehdä jo koko treenin puhaltelemalla vaikka en vielä viime vuonna uskonut et opin siihen pilliin ikinä puhaltaan!!! ;)

Keskiviikkona koirat sai viettää treenivapaata, käytiin vaan lenkillä ja sitten iski kaatosade ja mä en halunnut siellä treenata joten mentiin sisälle rentoutumaan!!! :)

Torstina töistä suoraan nappasin Uunon kyytiin ja lähdettiin ajeleen kohti Sipoota ja Jessican koulutusta, meillä oli sovittuna nuortenkoirien porukan kanssa treenit Jessican valvovan silmän alle ja kyllä kannatti ajaa!! Treeneis  tehtiin kisanomainen suoritus ja loppuun viel vähän häiriötreeniä, itse kisassa ensin paikalla olot joista makuu siisti ja istuminenkin ihan siisti mutta oli taas kerran siirtänyt toista etutassua vähäsen. Yksilöliikkeet meni kokonaisuutena todella kivasti, ei mitään suuria virheitä tai epäonnistumisia vaan mentiin kaiken aikaa eteenpäin hyvällä asenteella ja iloisesti häntä heiluen! Kaukoihin olen todella tyytyväinen sillä tekniikka mennyt hurjasti eteenpäin, ei olla tehty ihan kisanomaisesti pitkään aikaan. Uuno teki muutenki hyvin hommia kun matto todella kirjava ja häiriöö hallissa myös ihan kiitettävästi eli saapi olla taas niin tyytyväinen pieneen mustavalkoiseen!!! Hyvä Uuno!!! :)
Häiriöosiossa oltiin ensin häirikköinä ja tehtiin vähän kaikkea, lähinnä kuuntelutreeniä ja kaukojen tekniikkaa! ja kun meitä häirittiin niin tehtiin seuraamista ja siihen saatiin muutamia hyvin vinkkejä ja nyt täytyy vähän reipastaa omaa kävelyvauhtia niin saadaan Uuno tekemään kunnolla töitä!!
Ei voi sanoa muutakun oli ihan huippu treenit ja kyllä kannatti ajella, toi on niin loistavaa kun päästiin Uunon kanssa tuohon porukkaan mukaan ja nyt päästään treenaileen ihan huippuopeissa!!!

Perjantaina heti aamutuimaan tokoiltiin omassa pihassa NURMIKOLLA eli kevät on saapunut!!! Vuorossa hyppynouto ja siinä vinot heitot, ne oikein hyvin ja palautukset nättejä kun vähän muistutin nätisti pitämisestä siinä lopussa eli noita täytyy vaan tehdä ettei tule suurta ongelmaa tuosta palautuksesta. Luoksetulossa palkkailin kun kävelin pois ja välillä suoria suoraan leluun, kivasti Uuno kiihdyttelee nykyään ja lähtöön saatu lisää voimaa!! Ruutu ja merkki hienosti ja samoin loppuosa, nyt haki myös oikeaan paikkaan seuraamaan koska sen kanssa ollut vähän ongelmia kun tuppaa menemään musta ohi. Loppuun vielä vähän palkattomuutta ja siinä 5 liikettä ja kaikki ihan loistavasti! Tuo palkattomuuden treenaaminen on kyllä kannattanut sillä Uunosta huomaa sen eron nyt kun niitä on tehty niin on innokkaampi tekemään seuraava juttua kuin ennen, vaikka eihän tuo palkattomuus ole mikään ongelma ikinä ollut mutta kaikkea voi parantaa!! ;)

Eilen lauantaina koirat viettivät toisen tämän viikon vapaan, käytiin vaan vähän heittämässä palloa pellolla kun oli kaunis aurinkoinen ilma!

Tänään sitten on touhuttu vaikka kuinka töiden jälkeen eli ensin mentiin Uunon, Annikan ja Fannin kanssa ajamaan Annikan hevosella ja koirat pääsivät kivalle lenkille siinä samassa!! Kylläpä Uunolla ja Fanilla oli kivaa kun saivat juosta mukana, eikä haitannut vaikka välillä joutui kärryjen perään ravaileen!! Ihanaa, kiitos Annika!! :)
Heti perään käytiin viel elonkirros lenkillä koko sakin kanssa ja siit suoraan kartanon puistoon tokoileen Tiian kanssa. Uunon kanssa tein ohjatun kaaria ja merkkiä, jotka todella hyvät. Ohjatun palautuksiin on tullut nyt vauhtia lisää ja sellaista asennetta jota on kaivattu!! Metallin kanssa kierretiin vaan puuta ja treenattiin palautusta, joka hyvä kun huomautan kerran ettei kapulan otetta vaihdeta! Kierron kautta myös luoksetulos stoppei joissa maahanmenoa vähän autoin et saisi sen paremmaksi, mutta seisominen todella nätti. Tauon jälkeen tehtiin viel seuraamisen alkua ja asenne paranee kun ottaa oikeat keinot käyttöön. Tunnaria puun ympärillä pari kertaa ja tarkkaan kävi nenä ja hyvin malttoi haistella vaikka oma ei heti löytynyt!! Kehään tuloja muutama ja niissä nyt kiva asenne ja ilme, ainiin tehtiinhän me myös molemmat paikalla olot ja nyt näin itse ekaa kertaa ku istumisessa Uuno liikutti toista etutassua, no nyt tietää mhin puuttua. Makuu todella nätti ja rauhallinen!! Oikein kivat treenit ja nämäkin todellakin NURMELLA!!! Kuinka voikaan ihminen näin nauttia kun pääsee nurmelle treenaamaan ja ei tarvi pelätä et koira kaatuu tai loukkaa itsensä liukkalla!!! Ja ehkä yksi plussa viel et on valoisaa, vaikka mä olen kuinka talvi ihminen niin nyt kyllä nauttii näistä kevään pienistä iloista!!

Olipa siinä taas tarinaa ja treeniä, mutta jos on asettanut tavoitteet mihin pyrkii ja tähtää niin sen eteen pitää tehdä töitä ja paljon ja mikäs tässä töitä tehdessä kun on yhdessä koiran kanssa ihan äärettömän kivaa!!! :) Ensi viikko toivottavasti on hieman rauhallisempi ja ehtii hieman viettää kotonakin aikaa enemmän, nyt ainakin kalenteri näyttää viel ihan hyvältä mutta ens sunnuntaina sen sit tietää miten kävi!! :)

1 kommentti:

  1. Jos mä maksan sulle niin teetkö meillekin treenisuunnitelman :)

    VastaaPoista