.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Uusi suunnitelma

Vihdoin ja viimein sain paperille Uunon uuden treenisuunnitelman jonka kanssa tässä sitten mennään eteenpäin muutama viikko ja katsotaan sitten ollaanko saatu parannettua niitä juttui ku olen halunnut. Mun täytyy vaan itseni takia aina kirjoitella kaikki paperille mitä meinaan treenata ku muuten unohdan ne ja sit ne vaan jää ja treenaan vaikka viikon vaan ruutua, ku on niin kivaa!! :)

Maanantaina käväistiin tietotalon parkissa vähän touhuileen ja aloitetiin ohjatulla ja oikealla puolella, hiottiin vähän kaarta siirtelemällä kapulaa eripaikkoihin ja saatiinki hyviä tuloksia aikaan. Kierron kautta otettiin ruudun loppuosaa, luoksetulon stoppei ja niistä liikkeelle lähtöö sekä luoksetulon loppu osaa ja muutama suorakin, kyllä tuo kiertäminen on vaan niin kätevää!! :) Jäävät tehtiin leikkien ja kaikki asennot varmaan neljä kertaa ja ne ihan nappiin.

Keskiviikkona käytiin elonkierron parkissa tekemässä Uunon kanssa ohjatun vasen puoli samalla systeemillä kun oikea ja sujui hyvin. Tehtiin myös seuraamista ja siinä pääpaino käännöksissä ja vähän loppuu tempo treeniä ja siinä Uuno kyllä parantunut hurjasti. Tunnariin haettiin lisää vauhtia matkan avulla ja taitaapi toimia, ainkin hyvältä näytti. Kaukojen ekoja nousuna läheltä ja kaukaa, seisminen toimii oikein hyvin vaikka olen missä mutta istumista pitää treenata kun jättää helposti vajaaksi.
Mukavien treenien jälkeen suunnattiin tuonne isoon metsään tarpomaan pariksi tunniksi ja tutkimaan minne kaikkialle sieltä voi mennä. Olipa ihanaa vaan tarpoa metsässä kaikessa rauhassa ilman mitää kiirettä tai hoppua. Kaksi tunti meni kyllä ihan huomaamatta!

Torstaina illalla suunnattiin Turkuun purina centerille treenaileen osan MM-tiimin porukan kanssa ja kiitos mukana olleille loistotreeneistä!
Uunon kanssa aloitin luoksetulon jätöllä ja nyt puututtiin siihen haisteluun eli huomautin jos haisteli ja tää toimi hyvin, kerran huomautin ja sen jälkeen ei haistellu. tehtiin myös kaukojen jättöä ja siinä ei tarvinut huomauttaa kertaakaan, näitä voisi alkaa nyt työstämään myös naksun kanssa kun on joku kaveri mukana treeneissä joka naksauttaa kun Uuno hyvin. Ruudussa kanssa haistelu pois työn alla ja vastasikin todella hyvin kun naksauttelin kun lähdin käveleen Uuno kohden ennen kun alkoi haistella. alkoi keskittymään todellakin muhun ja tuijotti mua ja häntä heilui!! Eli nyt on aloitettu haistelun poistaminen Uunon kovalevyltä ja hyvin päästiinki alkuun. Halusin tehdä nuo ekana sen takia kun purinan pohja Uunolle vieras ja näin saatiin hiemna koemainen kokemus!
Toisessa sessiossa treenasin peruskontaktia sivulla ja myös seuraamista häirittynä ja ne hyvin tai siis paljon paremmin kun luulin! Ruudun merkillä harjoiteltiin hieman kuuntelua eli muut huuteli ruutuun jne.... mutta Uunon vaan piti odottaa... aluksi hieman vaikeaa mutta toistolla alkoi kuunteleen ja keskittyyn muhun todella hyvin!! Hyvä Uuno, vaikea treeni mutta onnistuttiin!! :)
Kolmas sessio piti sisällään vaan hyppynoutoa metallilla ja sainkin siihen hyvii vinkkei eli niitä lähdetään työstämään!!
Kaiken tämän lisäksi tehtiin tietenki paikalla olot pariinki kertaa ja maahanmenoa treenattiin viel muutama ylimääräinen kerta ja joka kerta Uuno meni maahan hienosti tippumalla!! :) Paikalla olot muuten oikein hyvät ja rauhalliset!!
Siis loistotreenit hyvässä seurassa, näitä lisää!! Onneksi seuraava treeni on jo sovittuna!! :)

Eilen lauantaina treenattiin Mtt:n parkissa ja nyt vuorossa ruutu ja paikan haku siellä, siinä Uuno kyll pro samoin merkit todella nätit ja aivan suorat!! :) Suoria luoksetuloja muutama ja niissä hyvin vauhtia. Zetan seuraamista erikseen ja yhdistetynä myös jääviin ja sitä täytyy kyllä treenata nyt tehostetusti. Loppuun muutama kaukojen nousu ja siinä olikin jälleen hyvät treenit!!

Tässäpä meidän viikon treenit varmaan tiivistettynä, kotona ollaan perusjuttui tehty paljon ja uskon että ne alkaa näkymään liikkeissä kyllä pikapuoliin! Treenien lisäksi ollan tietenki lenkkeilty ahkerasti sekä tällälin viikolla ollaan ehditty kelkkailla parina päivänä ja Obe päässyt hyvin mukaan kelkka puuhiin ja intoa riittää kunhan saadaan viel vähän kuntoa kasvatettua!!
Tänään käväistiin Vaulammilla suksia ulkoiluttamassa ekaa kertaa tänä vuonna ja kaikki koirat pääsi vähän hiihtään mun kanssa. Mä itse hiihdin varmaan 6-7km, välillä vaan vaihtelin koiraa tai koiria. Positiivinen yllätys hiihtopuuhissa oli Obe joka oli ekaa kertaa mukana ja veti vetovaljailla kun vanhatekijä ja huomaa kyllä et Oben kunto kasvaa koska jaksoi hyvin juosta lähes täysiä melkein pari kilsaa ja silti intoa jäikin viel.... Tästä tää taas jatkuu ja mulla ja koirilla on niin kivaa!! :)
 Tyylinäyty tältä päivältä!!
Loppuun on vielä pakko mainita et Oben velipoika Oord on ollut tänään Japanissa ekassa näyttelyssää ja poitsu oli heti ollut Roppi!!! Kyllä Obella on vaan niin komea ja hieno velipoika!! <3 Paljon onnea Oord ja Maki!! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti