.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Oili, Ohkola & Tanja

Viikko sitten lauantaina vietettiin rentouttavaa päivää Oksjärvellä koiraperha lauantaissa, jossa valitettavasti kävi kovin vähän porukkaa. Me oltiin siellä Uunon kanssa esittelemässä tokoa ja vetohommia kickbiken kanssa, Obelix oli mukana ihan vaan seuraneidin muidossa ja hyvin hoiti hommansa kotiin. Uunon kanssa saatiin tehtyä hyvät tokotreenit vieraassa paikassa ja vieressä hyvänä häiriönä agitreenit. Uuno pääsi vetään vain pikku matkan Fannin kanssa mutta sekin mentiin tietenkin täysillä kun Turhapuro näytti vähän Fannille mallia miten mennään!!! :)

Viikolla ollaan ahkerasti toikoiltu Ypäjällä, Jokioisilla ja Forssassa ja treenit sujuneet kivasti. Parista pikku jutusta on hieman keskusteltu Turhapuron kanssa mutta pienen neuvonpidon jälkeen on asiat sujuneet niinku halutaan. Perjantaina tehtiin kisamainen treeni Feeniksillä, meni muuten hyvin mutta kaukoissa vähän jähmeyttä joka ei miellytä mua eli nyt pitää kaukkoja tarkkailla ja miettiä mikä niissä nyt aihettaa jähmeyttä jos sitä ilmenee vielä uudestaan.

Tiistaina käväistiin Annakaisan kanssa Oilia moikkaamassa Lahdessa ja kyllä taas on ajateltavaa ja uusii juttui mitä lähtee soveltaan! Ekaksi tehtiin paikalla olojen jättöjä ja ne Uunolla ihan ok, tehtiin myös ringissä vähän jättöi omaan tahtiin ja Oili toimi häirikkönä. Pari kertaa sai Oili Uunon lankaan mutta pääasiassa Uuno oikein tarkkaavainen ja kiltti!! :)
Omalla vuorollamme katsottiin luoksetuloa, johon olin ajatellut et haluan lisää ajatusta sivulletuloon mun vierelle, mutta kun mietittiin ja pohdittiin asiaa niin päätettiin kiinnittää huomio nyt stoppeihin ja muuttaa koiran ajatusta ja tehdä niistä todella tärkeät koiralle. Kokonaisuutena luoksetulo tasapainoinen ja hyvä Oilin mukaan ja vauhti ihan riittävä. Siitä oltiin Oilin kanssa samaa mieltä että näillä nykyisillä treeneillä joita olen tehnyt niin ei saada enään luoksaria paremmaksi vaan nyt pitää tehdä jotain uutta ja niinhän me nyt yritetään!
Toisessa setissa tehtiin yllätys yllätys zetaa.... olen nyt tehnyt paljon palasia ja ne sujuu vaikka kuinka hyvin ja niissä ei mitään ongelmii. No nyt tehtiin liikkeenä ja eipäs se ollut niin hyvä mitä luulin eli nyt alkaa kokonaisuustreeni joka aina vaan jatkuu jos käy joku moka eikä siitä mokasta tehdä mitään numeroa. Uskon että tässäkin asiassa Oili oikeassa et palaset sujuu palasina mutta jotenkin Uunon mieli vaan lukossa kun tehdään koko liike eli nyt yritetään saada Uunolle tähänkin vähän uutta ajatusta eli maailma ei kaadu vaikka tulisi moka, liike vaan jatkuu siitä!! Nyt sit treenataan taas ja katsotaan mihin se johtaa, onneksi meillä Oilin kanssa sovittuna koulutus muutaman viikon päähän taas!! :) Kiitos Oili, Annakaisa ja Tiia!!! :)

Perjantaina lähdettiin Uunon kanssa viettämään laatuaikaa Halikkoon Taijan luokse, josta lauantai aamuna meidän matka jatkui kohti Mäntsälää ja tarkemmin Ohkolaa, jossa oli sulanmaan valjakkokisat ja jossa Uuno ja Simo kisasivat kuskiensa kanssa!! :)
 Pikkasen hieno kisapaikka!!!

 Oikeet valjakkokoirat!!! ;)

Osallistuttiin Taijan kanssa harrastekärryluokkaan koiriemme kanssa ja voin sanoa et kyllä jännitti kun ei tiennyt yhtään minkälainen maasto ja tienpohja siellä mahtaa olla ja ylipäätään se et jaksanko mä ja jaksaako Uuno!!! :) Aamupäivä katseltiin kun viralliset kilpailijat lähtivät liikkeelle erikokoisten valjakoidensa kanssa, se on vaan niin mahtavaa että kyllä tuli taas ihan hirveä kuume saada enemmän vetävii koirii ja kasvattaa itselle sellainen pikku valjakko!!! Toi laji vaan jotenkin vie niin mukanaan, siellä on kaikki niin mukavia ja ystävällisiä, tulevat auttamaan ja neuvovat vaikka kyseleekin ehkä tyhmiäkin! Mahtavaa touhua!! :)
Lähtösuora odottelee lähtijöitä!

Iltapäivällä oli sitten meidän harrasteluokan vuoro ja sinne lähtöviivalle pyörät ajettiin. Matkaan päästiin Uunon kanssa hyvin, Uuno veti kyllä koko lenkin 4.1km oikein mallikkaasti, yhdessä pitkässä nousussa meinasi vaan mun usko ja kunto totaalisesti loppua, mutta siitäkin selvittiin. Vähän ennen loppumetrejä saavutettiin edellinen kilpailija ja heistä vauhdilla mentiin ohi, Uuno ei edes vilkaissut sivulle vaan painoi suoraan ohi!! Maaliin ajettiin jalat hapoilla mutta niin onnellisena ja tyytyväisenä! Ihan mahtavaa vaikka välillä reitillä luulin ettei maali tuu koskaan vastaan!!! :)
Meidän kokonaisaika 13minuttia 52sekunttia, keskivauhti 18.15km/h ja maksinopeus omalla puhelimelle mitattuna 36.3km/h, sijoutus 7/10!!
 Pojat lenkin jälkeen lammessa viilentymässä!
 
 
Lenkin jälkeen oli hyvä ottaa pienet päiväunet auringossa!!! :) Mukana matkassa oli tietenkin Fitdogin tuotteet nesteytyksessä ja palautumisessa!! :)

Ihan mahtava päivä, varmasti tullaan vielä uudestaankin lähtemään valjakkokisoihin urheilemaan ja seuraavalla kerralla tietää jo vähän enemmän mitä siellä tapahtuu ja miten kuuluu toimia, nyt vaan tehdään kivoi vetotreenei ja kasvatetaan etenkin kuskin kuntoa!!! :) Kiitos Taijalle mahtavasta päivästä, Kiitos Uuno oot vaan niin paras!! <3

Tänään Tanjan taikakädet katsoi Rasmuksen ja Uunon läpi, Rasmus muuten oikein kivassa kunnossa mutta kaulassa vasemmalla puolella vähän jähmeyttä. Uunolla lonkan koukistajat kireät sekä oikealta puolelta vatsalihakset mutta muuten turhapurokin hyvässä kuosissa! Tanja sanoi et noi kireydet johtu varmasti vetojutuista eli nyt vaan tehostetaan vielä palautteluu ja venytellään takajalkoi aina lenkkien jälkeen! Kiitos Tanja niin mahtavaa kun käyt täällä!! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti