maanantai 7. lokakuuta 2013

BIS-2 jälkeläisluokka

Lauantaina oli perinteinen spanieliliiton erikoisnäyttely Hyvinkäällä jonne taas tietenkin Rapan ja Rokan kanssa mentiin heti aamusta. Rasmus pääsi ekaa kertaa veteraaniluokkaa, on se aika vaan kulunut niin äkkiä eli tämä taisi olla Rasmuksen 7 kerta kun osallistuu erkkariin ja aina kotiin tuomisina on ollut erinomainen arvostelu!! :)

Rokka valioluokassa nappasi erin mutta ei sijoittunut, herra esiintyi jälleen niin kivasti! Oli vauhtia ja energiaa vaikka kuinka, ei meinannut neljä tassua pysyä maassa yht aikaa millään!!! :) Rokka on kyllä niin hauska näyttelyissä kun on ihan täysillä mukana ja painelee menemään niin lujaa kun tassuista pääsee ja häntä heiluu minkä ehtii!!! :)
Rasmus sen sijaan esiintyi ihan edukseen kun ei ole hetkeen käynyt näyttelyissä, liikkuikin nyt oikein reippaasti!!! :) Rasmus veteraaniluokassa eri2 eli aika kelpo suoritus, vaikka tuomarin pakka taisi vähän hajota tuossa veteraaniluokassa kun meinasi sijoittaa eh koiran eri koirien väliin ja sen jälkeen selkeästi hieman hämmentyi ja ei oikein tiennyt mitä teki.... no mutta hyvä sijoitus kuitenkin ukkelille!! :)

Rasmuksella myös jälleen hieno jälkeläisluokka ja se rodun paras ja sai kp:n eli iso kehä kutsui jälleen isukkia ja lapsukaisia!! :) Isossa kehässä tulikin hienoa menestystä sillä jälkeläisluokka BIS-2!!!! :) Tämä taisi olla 5 tai 6 kerta kun esitettiin jälkeläisluokka ja neljä kertaa se on ollut rotunsa paras ja kolmella kerralla sijoitus BIS kehässä eli ei ole mikään turha jätkä tuo Rasmus!!! :) Kiitos jälleen kaikille lapsukaisten omistajille kun toitte koiranne näytille, on ne vaan niin kauniita ja komeita!! Tänä vuonna näyttelyssä oli Rasmuksen lapsen-lapsen-lapsiakin näytillä eli neljä polvea paikalla, aika hienoa!!! Ja näistä pentusista Iita VSP-pentu, todella hienoa, paljon Onnea!!! :)
 Rasmus ja lapsukaiset Yosta, Jeroom, Hessu ja Jecka <3

Sirpan kasvattajaluokka myös Roppi ja isossa kehässä BIS-4, paljon onnea Sirpa!! Hieno ryhmä hienoa koiria jälleen esillä, on ne vaan niin ihanii otuksia!!! ;)
Black Amiikos kasvattaja ryhmä: Rasmus, Didi, Yosta ja Jecka

1 kommentti:

  1. Onnea sijoituksesta! Teillä oli rivit paremmin suorassa kuin meillä Heinolassa :)

    VastaaPoista