maanantai 20. tammikuuta 2014

Ajatuksia, ideoita, neuvoja, ohjeita...

Eipä olla paljoa päivitelty tässä vuoden alun mittaan meidän treenejä kun on ollut niin monta rautaa tulessa kaiken aikaa ettei vaan kaikkeen ehdi! Treenattu siis ollaan ahkerasti ja kokeiltu pitää kokonaisuutta kasassa kun noit kisoi tässä parin kuukauden aikana on muutamat, on siinä sivussa tietenkin hiottu pieniä uusia juttuja ja hiottu vanhoja juttuja paremmiksi! Koiran kouluttaminen ja treenaaminen on mielenkiintoista, antoisaa ja kivaa mutta hyvin huomaa että se eka ja toinen vuosi on ihan huippuja kun koira oppii kaiken aikaa uutta ja pääsee suurin askelin eteenpäin, nyt kun kokonaisuus on hyvässä mallissa niin hiotaan niit pikku juttui mitkä ei pakosti näy muiden kun mun silmiin ja niiden hiominen on vaan jotenkin paljon hankalampaa tai se ehkä johtuu siitä ettei sitä näkyvää tulosta tule samallalailla kuin ennen!
Ehkä juuri tämän takia toko on niin mielenkiintoista ja koukuttavaa, ikinä ei ole täydellinen ja aina riittää treenattavaa välillä ne treenattavat jutu on isompia ja välillä pienempiä mutta aina sitä treenattavaa on!!! :)

Viikonloppu vietettiin Uunon kanssa Turkkusessa MM-tiimin leirillä ja siellä kouluttaja Oili ja kyllä oli antoisa ja ajatuksia herättävä vkoloppu. Ehdittiin tekemään Uunon kanssa meidän "ongelma" juttuja ja tajusin myös muiden treeneistä paljon juttuja joita voisi itse myös hyödyntää. Kyllä nyt on takataskussa ideoita, ajatuksia, neuvoja ja ohjeita vaikka kuinka ja selvillä on hyvin myös ne seuraavat suuremmat projektit joita lähdetään työstämään eli luoksetulo ja liikkeiden loput, siinä sitä työstettävää onkin. Vkoloppu oli muutenkin hyvää treeni matkustamisesta, odottamisen ja hotellissa yöpymisen suhteen, koska sitä kuitenkin joutuu kisareissuilla tekemään, nyt on sitäkin sit treenattu ja eipä se nyt mitään ongelmia tuottanut vaan Uuno vaan lunkisti matkusti mukana ja nukkui mun kanssa sängyssä!!! :) Kokonaisuutena siis todella antoisa ja mukava vkoloppu hyvässä seurassa, kiitos kaikille treenikamuille ja erityisesti Oilille oikein hyvistä treeneistä!!! :) Ehkä parasta vkolopussa oli kuitenkin se että nyt tajusin et se viime syksystä alkanut kauko projekti on tuottanut tulosta, pikku viilausta viel niin sit ne on kyllä niin hienot, treenaaminen vaan kannattaa!!! :)

Mitäs muuta meille kuuluu, ihana talvi on hemmotellut meitä ja lähes joka päivä ollaan lenkkeilty pitkiä lenkkejä narskuvassa lumessa katsellen ja ihaillen vuorotellen nousevaa ja laskevaa aurinkoa! Miten voikaan luonto olla niin kaunis ja ihmeellinen! Tänäänkin seistiin keskellä metsää kun aurinko laski ja kuunneltiin ja katseltiin vaan ympärille, kaikki oli satumaisen kaunista! Koiratkin ovat ihan hulluja ja juoksevat vaikka kuinka kun pääsevät vapaaksi, taitaa nekin tykätä talvesta yhtä paljon kun minä!!!! :)

Tämä viikko siis valmistaudutaan vkolopun Seinäjoen reissuun Uunon kanssa ja sitten ensi viikolla aletaan pureutumaan noihin uusiin ajatuksiin ja mietitään miten saadaan ne meidän kohdalla parhaiten toimimaan ja mitä lähdetään viemään enenmmän eteenpäin!!! Voi kun tekesi jo mieli kokeilla kaikkia mutta nyt pitää vaan ajatella järkevästi ja kokeilla vasta ens viikolla!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti